Lukuaika: Koronavirus pandemia jyllää nyt myös Aurinkorannikolla

Koronavirus pandemia jyllää nyt myös Aurinkorannikolla

 

Lehtemme mennessä painoon torstai-iltana, olivat tuoreimmat luvut seuraavanlaisia:

Koko Espanjassa vahvistettuja koronatartuntoja oli 2968 kappaletta. Itsehallintoalueista ylivoimaisesti pahimmasta tilanteesta kärsii Madrid, missä tartuntoja on 1388. Toiseksi pahin tilanne on Baskimaassa (346) ja seuraavana on Katalonia (260).

Koko Espanjassa koronavirus on vaatinut toistaiseksi 86 ihmishenkeä.

- Mainos -

Myös Andalusia on yksi eniten koronan vaivaamista maakunnista. Täällä tapauksia oli Junta de Andalucían julkaiseman tiedon mukaan torstaina 138. Andalusian sisällä tilanne on ylivoimaisesti pahin Málagan provinssissa, jossa tartuntoja on kirjattu 84.

Andalusiassa ei toistaiseksi ole raportoitu yhtään koronan aiheuttamaa kuolemantapausta. Muuten viruksen vaikutukset alkavat näkyä monessakin suhteessa. Ohessa on koottuna joitain asioita, jotka pandemia on tähän mennessä aiheuttanut.

Fuengirolan tilanne

Fuengirolan pormestari Ana Mula ilmoitti torstaina, että kaupunki sulkee toistaiseksi kaikki vapaa-ajantoimintansa. Näitä ovat muun muassa:

– markkinat, sekä tiistai, lauantai että sunnuntai

– kirjastot

– urheilupaikat

– vanhusten päiväkeskukset, myös niiden kahvilat

- Mainos -

– kaupungin järjestämät työpajat

– näyttelyiden avajaiset

Suomalainen koulu

Aurinkorannikon suomalainen koulu ei vielä ole sulkenut oviaan, mutta siihenkin valmistaudutaan.

– Seuraamme sekä Suomen että Espanjan viranomaisten päivityksiä koronatilanteesta jatkuvasti. Olemme valmistautuneet sulkemaan koulun heti, jos sellainen ohjeistus tulee kummalta taholta tahansa, kertoi rehtori Maarit Paaso Fuengirola.fi -lehdelle torstai-iltana.

-Kerroimme tänään huoltajille Wilman kautta, että mikäli he katsovat oppilaalle turvallisemmaksi jäädä kotiin jo nyt, se on sallittua. Otamme koronariskin hyvin vakavasti ja haluamme mieluummin olla askelen edellä kuin jäljessä varotoimissa, Paaso jatkoi.

Mikäli koulu joudutaan sulkemaan, Paason mukaan opetusta hoidetaan etänä koululaisten sähköisen viestintäkanava Wilman kautta. Toistaiseksi ajatuksena on, että lukuvuotta ei pidennetä, vaikka koulun ovet joutuisivat olemaan pitkäänkin kiinni. Nykyaikaiset järjestelmät soveltuvat hyvin kotiopetukseen.

Espanjalaiset koulut

- Mainos -

Lehden mennessä painoon torstai-iltana olivat Junta de Andalucían viranomaiset koolla päättämässä maakunnan koulujen sulkemisesta. Päätös ei ehtinyt tulla ennen lehden sulkeutumista. Kerromme asiasta lisää nettisivullamme fuengirola.fi heti kun lisätietoa saadaan.

Matkailubusiness vaikeuksissa

Fuengirolassa toimivan suomalaisen matkatoimisto Meriaturin ovella on käynyt kova vilske viime aikoina.

-Ihmiset haluavat takaisin Suomeen huomattavasti aiempia suunnitelmiaan aiemmin. Lipuista ollaan valmiita maksamaan reippaasti, mutta kapasiteetti alkaa olla käytetty lähiviikoille, kertoo Jenni Sirviö Meriturista.

-Ei tämä kovin hyvältä näytä, käytännössä kaikki tämän kevään ryhmämatkat Suomesta on peruttu ja myös paikallinen matkailu on varsin hiljaista, hän jatkaa.

Myös yksi suomalainen matkailuvaltti, Superpesiksen avaus huhtikuun lopulla Fuengirolassa on vaarassa peruuntua.

Ruokakaupoissa tyhjää

Moni on ruokakapassa, varsinkin Mercadonassa huomannut, että iltaa kohti monet hyllyt ammottavat lähes tyhjyyttään. Soitimme Mercadona-ketjun asiakaspalveluun, josta vakuutettiin, että logistisia ongelmia ei ole. Tavaraa tulee hyllyyn normaalisti joka päivä, mutta ihmiset tuntuvat nyt hamstraavan melko lailla.

Urheilutapahtumat

Espanjan jalkapallon kaksi korkeinta sarjatasoa, La Liga ja La Liga2 ilmoittivat tiistaina, että seuraavat kaksi viikkoa sarjojen ottelut pelataan tyhjille katsomoille. Sama tilanne koskee myös muita suuria urheilutapahtumia, kuten esimerkiksi koripallon Liga ACB:tä.

Seuraamme tilannetta

Koronapandemia elää ja etenee tällä hetkellä erittäin nopeasti. Seuraamme tilannetta ja päivitämme uutisia nettisivullemme. Aiheen seuranta löytyy osoitteesta fuengirola.fi/category/koronaseuranta

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...