Lukuaika: Koronakriisi nosti karavaanaribuumin Espanjassa

Koronakriisi nosti karavaanaribuumin Espanjassa

 

Espanjalaisten lomakausi alkaa olla käsillä. Se näkyy luonnollisesti esimerkiksi hotellien ja autovuokraamoiden varauskirjoissa positiivisena merkkinä. Tänä vuonna kovassa nousussa on myös eräänlaisen lomamajoituksen ja kulkuvälineen yhdistelmän, eli matkailuauton suosio. Sama koskee myös asuntovaunujen suosiota.

Sur-lehti on haastatellut malagalaisen Karavan-yhtiön johtajaa Belén Camposia. Karavan on nimensä mukaisesti erikoistunut asuntovaunujen ja matkailuautojen myyntiin ja vuokraukseen. Campos kertoo, että vaikka aiempinakin vuosina alalla on nähty pientä nousua, on koronakevät räjäyttänyt kysynnän niin vuokrauksessa kuin myynnissäkin. Hänen mukaansa tänä vuonna vuokravaraustenmäärä on kaksinkertaistunut ja myynti noussut 30% viime vuoteen verrattuna.

Syyt karavaanarielämän suosion nousuun ovat ilmeiset: liikkumisen vapautta ei rajoita se, sattuuko paikallinen hotelli olemaan koronakriisin jälkeen vielä auki ja lisäksi oman perheen voi pitää paremmin loitolla muista lomailijoista ja säilyttää turvaetäisyyksiä.

- Mainos -

Lähde: Sur

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...