Blogi

Koronagolfia

Tämä kolumnini voi olla vähän värittynyt, kun puhutaan golfista koronan aikana, tai kun sitä ei ole.

Ihmettelen ihan itsekseni, miksi golfaaminen on kielletyllä listalla. Golfissa pelaajat ovat aina kaukana toisistaan jo sääntöjenkin puitteissa. Pelaajaryhmään kuuluu korkeintaan neljä. Ryhmän olisi tänä aikana voinut supistaa kahteen ja seuraavaan ryhmään normaali etäisyys kolmesataa metriä. Pelaamaan tullaan omalla autolla tai taksilla, missään vaiheessa ei olla tekemisissä muiden kuin oman kaverin kanssa parin mailan mitan päässä. Golf-ravintolat saavat tietysti olla kiinni, kenenkään pelaaminen ei ole siitä kiinni. Harjoitusrangea ei tarvittaisi.

Tälläkin alueella on puolisen sataa kenttää ja ne täytyy pitää kunnossa. Sulkuaika käsittää juuri suurimman sesongin, eli tappiot ovat valtavat, kymmeniä miljoonia jo parissa kuukaudessa. Pelaamisesta tuleva tulo olisi elintärkeä kenttien pystyssä pysymiseen ja Aurinkorannikon yhden tärkeimmän palvelun ylläpitämiseen. Tämän karanteeniosion vaikutukset tuntuvat pitkälle, vuosien päähän, niin kuin tietysti muutkin turistien palvelut.

Tämä golfin karanteeni on mielestäni aivan turha koronan leviämisen kannalta. Tämä päätös on tehty ilmiselvästi ”kaikki urheilu, tai ei mitään” -tyyliin, sen enempää ajattelematta. Golf on parasta liikuntaa koko kropalle ja pääkopalle. Eli juuri sitä mitä ihminen kaipaa ankeina aikoina. Olisi mukavaa saada päinvastaista palautetta, jos vaikka en ole huomannut jotakin asiaa tartuntaketjussa.

Vesa Uusi-Kilponen

Mitä pidit jutusta?
+1
21
+1
2
+1
3
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Viikon kysymys

Missä mallissa ovat kesälomasuunnitelmasi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa