Lukuaika: Näin elät koiran kanssa Aurinkorannikolla!

Näin elät koiran kanssa Aurinkorannikolla!

Suomalaisten kaksijalkaisten ohella myös moni koira nauttii olostaan Fuengirolassa.

Haukkua houkuttelevat rajattomat rannat ja avarat kukkulat, mutta saako hauvan päästää hihnasta missä tahansa? Kokosimme vastauksia koiran omistajia askarruttaviin kysymyksiin.

Fuengirolan keskustan kaduilla näkee toisinaan lemmikkikoirien kulkevan ilman talutushihnaa. Hyvinkin koulutettu koira tulee kuitenkin pitää remmissä, mikäli haluaa välttyä paikallispoliisin sakoilta.

Koira tulee pitää kytkettynä myös rantakadulla sekä puistoalueilla, kuten esimerkiksi Sohailin linnan puistossa. Virallisten provinssin sääntöjen mukaan koiran tulee aina olla hihnassa ellei toisin mainita. Yli 20-kiloisilla koirilla on lisäksi oltava kuonokoppa.

Voiko koiran kanssa mennä bussiin?

- Mainos -

Vuodesta 2013 saakka koirat ovat saaneet matkustaa Fuengirolan kaupungin busseissa. Kuljettajalla on oikeus velottaa koiramatkustajasta 50 prosenttia normaalista lippuhinnasta. Henkilöä kohden bussiin saa tuoda vain yhden koiran.

Koiran tulee olla hihnassa ja yli 20-kiloisilla koirilla tulee olla kuonokoppa. Pienet koirat voivat nauttia ajelusta myös korissa, kassissa tai omistajansa sylissä.

Kaikkialla rannikolla koirien oikeudet eivät ole yhtä hyvät, esimerkiksi Málagan busseihin koirat pääsevät opaskoiria lukuun ottamatta vain kuljetuslaatikossa.

Missä sijaitsevat Fuengirolan koirapuistot?

Fuengirolassa on kaksi koirapuistoa: Parque Guau Guau I Los Pacosissa Calle Alcalá Galianolla ja Parque Guau Guau II Miramarin ostoskeskuksen parkkipaikan vieressä.

Voiko koiran kanssa mennä rannalle?

Fuengirolan Playa del Castillon eli Sohailin linnan rannan eteläpäässä on alue, jossa nelijalkaisetkin pääsevät polskimaan. Koirille sallittu ranta-alue alkaa sieltä, mihin Paseo Marítimo -kävelykatu päättyy.

Koirien alue on rajattu, joten siellä saa pitää vapaina vain hyvin koulutettuja koiria. Muille Fuengirolan uimarannoille koirat eivät valitettavasti ole tervetulleita.

- Mainos -

Voiko koiran kanssa mennä kauppaan? 

Ruokakaupassa asioidessa on suotavaa jättää koira ulos tai kaupan aulaan odottamaan ostosten ajaksi. Kassalta voi erikseen kysyä, saako sylissä tai laukussa kulkevan koiran ottaa mukaan kauppaan.

Esimerkiksi kauppakeskus Miramariin opaskoirien lisäksi ovat tervetulleita koirat, jotka kulkevat koko ostosreissun ajan sylissä.

Marena Ahonen

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...