torstai, maalis 28, 2024

Kirsi Oras – terveellä tavalla hullu

 

Kirsi Oras saapui Aurinkorannikolle hieman vajaat neljä vuotta sitten. Suorapuheisten satakuntalaisten joukosta syntyisin oleva toiminnan nainen on tuossa ajassa asettunut tukevasti niin täkäläiseen yrityselämään kuin järjestötoimintaankin.

Sano ”Kyllä”

Nykyisin kiinteistövälittäjänä toimivan Kirsi Oraksen ammatillinen tausta on aivan muualla, joskin silti kaupallisella alalla. Ammatillisen koulutuksensa hän opiskeli Kauppiaitten kauppaoppilaitoksessa, mistä valmistui laskentatoimen merkonomiksi.

- Mainos -

Sittemmin lisäoppia ja työkokemusta karttui mm. S-ryhmän palveluksessa, jossa tie vei pikkuhiljaa suurempiin ja suurempiin haasteisiin. Lopulta Oras löysi itsensä Suomen suurimman Prisman, Kannelmäen Prisman, henkilöstöpäällikön postilta.

– Olen päätynyt erilaisiin tilanteisiin aina niin, että joku soittaa yhtäkkiä huomaan sanovani ”joo”, ja sitten olenkin tilanteessa josta en tiedä yhtään miten selvitään eteenpäin, Kirsi Oras nauraa.

Hänellä on myös selvä näkemys siitä, mikä on hänen vahvuutensa, joka on auttanut häntä uralla eteenpäin.

– Olen terveellä tavalla vähän hullu. Minulta puuttuu sellainen, ehkä naisille tyypillinen pelko, että en uskaltaisi lähteä kovaan haasteeseen. Ajattelen, että kun joku sen homman kerran kuitenkin hoitaa, niin miksen sitten minä.

Aurinkorannikon kiinteistöalalle

Lopulta 17 vuotta kaupan alalla riitti Kirsi Orakselle.

– Silloinen mieheni oli kiinteistönvälittäjä, ja hänen mukanaan ajauduin kiinteistöalalle, joka lopulta vei minut mukanaan. Siinä kiehtoo ammatin haasteellisuus, se miten todellinen asiantuntijuus vaatii todella paneutumista, niin että ihmiset saavat turvallista palvelua yhdessä elämänsä suurimmassa hankinnassa, kun ostavat asuntoa.

Asiantuntijuutta kiinteistönvälittäjänä Oras ehti kartuttaa Suomessa viisi ja puoli vuotta, kunnes oli aika siirtää elämä ja osaaminen Aurinkorannikolle. Maa vaihtui vajaat neljä vuotta sitten, mutta työ jatkui kiinteistönvälityksessä. Mikä mahtoi olla ammatillisesti suurin kulttuurishokki?

- Mainos -

– Kaikki.

Vastaus ei varsinaisesti yllätä, sen verran erilaiselta asuntomarkkina vaikuttaa sivusta seurattunakin.

– Sopimusten pitämättömyys, asiakkaiden sitoutumattomuus, jne. ovat sellaisia asioita, jotka tekevät asuntokaupasta haasteellista kaikille osapuolille, Kirsi Oras muotoilee.

Kulttuuri on kuitenkin muuttumassa. Lait tiukkenevat, seuranta tiukkenee ja sitä myötä käteisnippujen kuljettelu muovipusseissa ynnä muu epämääräisyys alkaa vääjäämättä jäädä taakse. Samoin välittäjien ammattitaito kohenee, kun vaatimukset nousevat.

Pitääkseen huolta omasta ammattitaidostaan Oras suoritti myös täkäläisen kiinteistövälitystutkinnon, luonnollisesti espanjaksi.

– Se oli melkoinen ponnistus, mutta halusin ehdottomasti suorittaa sen, jotta voin tarjota täälläkin asiakkaille parhaan mahdollisen palvelun.

Suomelan tulevaisuus

Kuten Kirsi Oras aiemmin mainitsi, hänellä on taipumus päätyä asioihin ja tilanteisiin sanomalla ”joo” kun johonkin pyydetään. Samoin kävi, kun häntä pyydettiin ehdolle Fuengirolassa toimivan suomalaisyhdistys Suomelan puheenjohtajaksi. Tosin tässä tapauksessa piti sentään kysyä useamman kerran.

- Mainos -

Ensimmäisen kosketuksen yhdistyksen toimintaa hän sai osallistuessaan itsenäisyysjuhlan Tuntematon sotilas -projektiin.

– Jostain syystä minulla oli Suomelasta sellainen kuva, että siellä on vähän vanhanaikainen ja kuivakka meininki, mutta kun menin mukaan, huomasin heti, ettei asia ole sinne päinkään, vaan päinvastoin täällähän on makeita tyyppejä.

Kun sitten kevään kokouksessa piti päättää uudesta puheenjohtajasta, lupautui Oras lopulta ehdolle ja tuli valituksi.

– Kova vuosi on tulossa. Suomelan 30-vuotisjuhlat juhlitaan marraskuussa, Tuntemattoman kiertue, ja vielä ensi kevääksi Kansainvälisten päivien suomiosaston vastuu, Oras luettelee tulevia projekteja.

Työurallaan Kirsi Oras on tottunut olemaan keskellä murroksia, viemässä läpi muutoksia. Sama näyttäisi olevan edessä myös Suomelan toiminnassa, ainakin jossain määrin.

– Muutos on pakko. Jos toiminta jatkuu samalla tavalla, meillä on viiden vuoden päästä noin tuhannesta jäsenestä jäljellä ehkä pari sataa, hän toteaa.

Mitään ei kuitenkaan muuteta vain muuttamisen ilosta.

– Mielestäni numeroiden pitää ohjata toimintaa. Säilytetään kaikki mikä on säilytettävissä, mutta jos johonkin aktiviteettiin osallistuu neljä tai viisi ihmistä, ja johonkin toiseen olisi 30-40 halukasta, niin kyllä silloin numeroiden mukaan on mentävä, Kirsi Oras perustelee.

Kuka?

  • Kirsi Oras
  • 46 vuotta
  • Asunut neljä vuotta Aurinkorannikolla
  • 18-vuotias tytär
  • Kolme koiraa
  • Ranskalainen miesystävä
  • Kiinteistöväittäjä
  • Suomelan puheenjohtaja

Janne Leipijärvi

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...