Uutiset

Keskustan Antti Kaikkonen: Aurinkorannikko tarvitsee oman yhdistyksen

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Kansanedustaja Antti Kaikkonen otti selfien vaalitilaisuudessa yhdessä keskustan viestintäpäällikön Laura Ruoholan kanssa.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen aikoo ottaa esille keskustan puoluetoimistossa Aurinkorannikon yhdistyksen perustamisen.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen aikoo ottaa esille keskustan puoluetoimistossa Aurinkorannikon yhdistyksen perustamisen.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen aloitti vaalikiertueensa lauantaina Fuengirolasta ravintola Kukosta. Kukkoon oli kerääntynyt satakunta keskustan kannattajaa kuuntelemaan puolueen tavoitteista seuraavaksi nelivuotiskaudeksi.

– Nyt kun isänmaa on saatu kuntoon ja velka taitettua, niin seuraavaksi on parannettava lapsiperheiden asemaa sekä laitettava vanhustenhoito on kuntoon, Kaikkonen kertoo.

Kaikkosen mukaan Suomesta on tehtävä jälkikasvulle lapsiystävällisempi paikka.

– Vaikka lasten hankinta on yksilöllinen päätös, niin valtio voi tukea sitä esimerkiksi parantamalla perhevapaita, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan viime aikoina paljastuneet vanhustenhoidon laiminlyönnit ovat törkeitä ja niihin pitää puuttua ja myös vanhusten asemaa on parannettava.

– Meillä on kymmenen vuoden päästä yli 80-vuotiaita 400.000 enemmän kuin tällä hetkellä, Kaikkonen muistuttaa.

Kaikkonen ei sulje pois mahdollisuutta, että vanhusten elämistä omassa perhepiirissä lastensa kanssa tuettaisiin verohelpotuksin kuten Espanjassa.

– Sitä pitää tutkia.

Kaikkoselle vaalitilaisuus tuli sattumalta eteen, kun puoluetoimistossa tiedettiin hänen tulevan Torreblancaan lomalle tapaamaan kummipoikaansa.

Jo yhden vaalitilaisuuden perusteella Kaikkonen huomasi, että Aurinkorannikko tarvitsee oman yhdistyksen.

– Asia pitää ottaa puheeksi puoluetoimistossa, Kaikkonen lupaa

Mika Heikkilä

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa