Pikauutiset

Keskiviikon pikauutiset

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset
Uutiskatsaus Espanja 27.3.2019. Tulipaloja, osinkoja, veroja ja veturinkuljettajia. Lue ihmeessä.

Uutiskatsaus Espanja 27.3.2019. Tulipaloja, osinkoja, veroja ja veturinkuljettajia. Lue ihmeessä.

Galician alueella palaa tällä hetkellä laajoja alueita metsää ja maastoa. Viranomaisten vakuutteluista huolimatta vaikuttaa siltä, ettei tilanne ole hallinnassa.

– Espanjan hallintoalueella ja alueilla kotitaloudet maksavat vuokraa keskimäärin 37% käytettävissä olevista tuloistaan. Vähiten maksetaan Cantabrian alueella 27% ja eniten Baleaareilla noin 46%. Määrät ja prosentit ovat pysyneet jokseenkin vakaina muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

– Espanjalaiset pörssiyhtiöt jakoivat viime vuonna osinkoja yhteensä noin 29 miljardia euroa. Viimeisen 18 vuoden aikana osinkoja on jaettu noin 422 miljardia euroa, joten vaikka välissä on ollutkin taantumia suuret omistaja tahot eivät ole kuitenkaan päässeet merkittävästi köyhtymään.
Huom. Kriisivuonna 2009 jaettiin osinkoja noin 34 miljardia euroa, joten lienee itsestään selvää, ettei Espanjan talouskriisi sittenkään koskettavat koko maan väestöä kovinkaan tasaisesti.

*Luvut saattamat silti olla pieniä Suomen SOTE-projektiin käytettyjen varojen vierellä…

Espanjan joutuu palauttamaan ”vahingossa” kerättyjä tuloveroja äitiys- ja isyyslomilla olleilta henkilöiltä noin 733 miljoonaa euroa. Palautukset koskevat vuosina 2014-17 ko. lomilla olleita henkilöitä. Huom. Jos olet asianosainen, ota huomioon ettet saa mitään jollet tee hakemusta asian tiimoilta oikein. Lisätietoa saanee parhaiten asian tuntevalta lakitoimistolta.

– Malagan alueella puuhataan pormestarin johdolla sähköskoottereille 10 kmh:n nopeusrajoitusta, jota poliisi alkaisi valvomaan tarvittaessa ns. käsitutkilla.

– Saksan rautatieyhtiöt kosiskelevat espanjalaisia veturinkuljettajia lupaamalla 3.000 euron bruttotulot kuussa ja 20.000 euron allekirjoituspalkkion.

– Espanjassa on suljettu pankkikonttoreita ennätysmäärä viimevuosien aikana. Viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana konttoreista on suljettu noin 43%. Katalonian aluetta asia on koskenut eniten ja pelkästään Barcelonan konttoreista on suljettu 56%. Sulkemiset eivät kaikki selity yksistään talouden vaihtuvilla tilanteilla vaan sillä että osa yhteiskunnan toiminnoista on siirtynyt pysyvästi nettiin.

– Malagan syyttäjän virasto on huolissaan uudesta trendistä, jossa yhä useampi perheväkivaltaa käsittelevä rikos koskee lasten tai nuorten vanhempiinsa kohdistamaan väkivaltaa. Ilmiöön törmätään nykyään lähes päivittäin. Syyttäjän mukaan asia saattaa selittyä sillä etteivät Espanjalais nuoret enää kunnioita perhettään ja vanhempiaan samalla tapaa kuin ennen.

– Espanjan sisäpolitiikassa riidellään varoista, joita piti kohdentaa pienien kuntien ja kylien toiminnan ja elinkelpoisuuden turvaamiseksi. Tällä kertaa riidan aiheena olevan summan koko on 600 miljoonaa euroa.

– Espanjan kuningas Felipe kuudes puolisoinen aloitti eilen valtiovierailunsa Argentiinaan. Tosin vierailu ei alkanut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, sillä lentokentältä johon kuningas saapui ei löytynyt sopivaa tai tarpeeksi korkeaa portaikkoa kuninkaan lentokonetta varten eikä hän päässyt ulos koneesta liki tuntiin.

*Tapahtumaan tiivistyy hyvin tiettyjen maiden kyky hoitaa kv.asioita sekä käytännön järjestelyitä.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei Espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa Espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Fuengirola.fi kokeilee näitä M.Aaltosen uutisia tällä viikolla. Mikäli ne herättävät kiinnostusta, neuvottelemme jatkosta.

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa