Keskiviikon pikauutiset

Uutiskatsaus Espanja 15.5.219

Espanjassa on käyty ja käydään yhä kiihkeää taistelua huumeita ja niitä maahan kuljettavia organisaatioita vastaan. Joskus ”kolisee” kuitenkin omissa, ja tällä viikolla poliisi (Nacional) pidätti toisen poliisiorganisaation edustajan (Guardia civil) aiheeseen liittyen.

Kommentti: Toteaisin mielelläni, että kyseessä on yksittäistapaus, mutta valitettavasti kyse on laajemmasta ilmiöstä joka ylittää Espanjan rajat. Mainitun lainvalvontaorganisaation edustajia on jäänyt aiemminkin kiinni samoista asioita, vaikka Espanjassa asiaa pidetäänkin yksittäistapauksena.

Katalonian taannoisen itsenäistymispyrkimyksiin liittyvät oikeudenkäynnit jatkuvat edelleen. Nyt valtiollinen syyttäjä haluaa syyttää osaa Katalonian mediayhtiöistä järjestäytyneiksi rikollisryhmiksi. Syytteen asian tiimoilta saavia henkilöitä on tällä hetkellä 28 kappaletta. Osa espanjalaisista lehdistä ja medioista suhtautuu asiaan hieman oudoksuvasti.

Kommentti: Espanjan demokratia näyttäytyy ajoittain hyvin erikoisesti ja suomalaisena joitakin käytäntöjä voi olla vaikeaa ymmärtää. Eräs ystäväni muistutti minua taannoin, että demokratia on Espanjassa perin nuorta, joten sen soveltaminen yhteiskunnassa, kuten vaikkapa oikeuslaitoksessa voi olla ajoittain hieman hapuilevaa.

- Mainos -

Itse luulen, että syyttämällä ja rankomalla kaikki mahdolliset itsenäisyysprojektiin osallistuneet katalaanit Espanja (pikemminkin Madrid) pyrkii tekemään heistä varoittavan esimerkin muille vastaavia ajatuksia viljeleville tahoille. Toivottavasti Madridin kulmilla muistettaisiin vanha viisaus siitä, että samalla rankaisemisen menetelmällä on maailman historiassa tehty myös lukuisia marttyyrin asemaan päätyneitä henkilöitä, jotka ovat innoittaneet tulevia sukupolvia…

Malagan lentokentällä pidätettiin eilen pariskunta, sillä heiltä oli löydetty väärennetyt passit.

Santarder -pankki alkaa saneeraamaan eli vähentämään henkilöstöään. Mahdollisesti noin 10% henkilöstöstä saa hankkia uuden työpaikan.

Eilisen ehkä suurin uutinen Espanjassa oli se, että Atletico Madridin tähtipelaaja Antoine Griezman jättää seuran.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es.

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

- Mainos -

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...