Kesä Suomessa maksoi Henry Aflechtille miljoonia: ”Oli sen arvoista”

Suvestaan Suomessa nauttinut Henry ”Henkka” Aflecht kehuu suomalaista työnjälkeä ja palveluja sekä tyrmää kateelliset lässyttäjät ja pääkaupunkiseudun elinolot.

Jari Peltomäki
7 min lukuaika
Henry Aflecht osti hulppean huvilakiinteistön meren rannalta Varsinais-Suomesta. Laiturilla kelpaa nauttia, vaikka kolea alkukesä olikin järkytys. – Palaan ensi kesänä taas.

Aurinkorannikon tuttu mediapersoona, kirjailijanakin tunnettu Henry ”Henkka” Aflecht, 52, vietti ensimmäistä kertaa vuosikausiin kesän Suomessa.

Nyt kryptomiljonääri kertoo, miltä paluu sinivalkoisiin maisemiin tuntui. Mikä yllätti?

Henkka muutti Espanjaan vuonna 2017. Nykyään hänellä on koti myös Portugalissa.

– Edellisen kerran olin Suomessa kesän vuonna 2016. Silloin oli niin huono kesä, että hermo meni ja myin kaikki vesilelut pois ja muuttopäätös syntyi.

Henkka palaa palmumaan valoon ja lämpöön lokakuun lopulla. Suomessa hän hankki itselleen kesäparatiisin. Autoihin, veneisiin ja huvilakiinteistöön paloi yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.

– Minullahan ei ole ollut neljään vuoteen mitään Suomessa, joten ostoslista oli melko pitkä. Ostin muutaman auton eri käyttötarpeisiin, kolme venettä, pari vesijettiä ja kesäpaikan meren rannalta, miljonääri listaa.

– Koska nämä lelut täytyy saada talveksi suojaan, ostin niille myös lämpimät hallit säilytystä varten. Melkoinen kuluerä mokoman kesän takia, mutta oli tämä sen arvoista, vaikka vesisateesta sai nauttia useita viikkoja.

Lue myös: Henry Aflecht: ”Suomessa on entiseen tapaan alkanut ahdistaa”

Henkka jakaa jälleen jouluna rahaa Suomessa. Uusia kirja-aiheitakin on jo mielessä.

”Kaipuu veneilyyn alkoi kasvaa”

Henkka nauraa, että paluu suvi-Suomeen alkoi märissä merkeissä, kun alkukesän koleus veti mielen matalaksi.

– Ensimmäisen kuukauden aikana muistui kyllä hyvin mieleen, miksi muutin pois Suomesta ja miten nautin Espanjan ja Portugalin kuumista kesistä seitsemän vuotta, hän hymähtää.

– Seisoin taas kerran kesäkuussa laiturilla kaatosateessa ja katselin ennusteita, joiden mukaan samaa herkkua oli luvassa koko kuukausi. Pistin pipoa syvemmälle päähän ja päätin, että selkärankani ei näin vähästä taivu.

”Pistin pipoa syvemmälle päähän”Henkka Aflecht alkukesän kylmyydestä

Henkka taustoittaa, että hänen kesämökkihankintanisa ei syntynyt suinkaan hetken mielijohteesta, vaan oli parin vuoden harkinnan tulosta.

– Olen varmuudella viettänyt elämäni parhaat vuodet etelässä, palmujen alla ja auringossa, mutta kaipuu veneilyyn alkoi kasvaa, eikä se ole ilman saaristoa kovinkaan mukavaa.

Lue myös: Henry Aflecht esitteli Suomen-paratiisiaan – osti kryptomiljoonilla rantahuvilan ja huvijahdin

Hän vakuuttaa, ettei tuntenut pahempaa katumusta.

– Ihan hetkellisesti pahimpien sateiden aikaan kävi hetken mielessä, että samaan aikaan etelässä köllöteltiin lämpimässä, kun minä maksoin miljardin päästäkseni sateeseen seisomaan, mutta sellaista se elämä on. Aina on jokin huonosti, eikä koskaan ole täysin tyytyväinen. On joko liian kuuma tai kylmä. Vettä sataa liikaa, tai liian vähän. Ei koskaan sopivasti.

”Raskainta oli lässytys perintörahoista”

Mikään Suomessa ei Aflechtia varsinaisesti yllättänyt, mutta hän sanoo ilahtuneensa siitä, kun sai ”taas suomalaista palvelua ja pääsi katsomaan laadukkaasti tehtyjä työsuorituksia”.

– Timpurit tekivät mittatarkkaa työtä, eikä mitään tarvinnut korjata kolmeen kertaan. Vaikka etelässä on hyviäkin tekijöitä, osa on sellaista kuraa, ettei pää kestä. Toki täytyy olla maassa maan tavalla ja ymmärtää, että etelässä on aina tehty vähän sinne päin, Henkka ruotii.

– Suomalaisessa ruokakaupassa käynti on tämmöiselle kädettömälle kokille unelmaa, kun kaiken saa valmiina. Mikro tulille ja safka on tehty.

”Suomalainen kateyus on niin vahvaa…”Henry Aflecht

Kielteisiäkin havaintoja kesään mahtui.

– Ehkä raskainta oli taas parin miljoonan ostosten jälkeen kuunnella lässytystä isin perintörahoista, joilla kuulemma elelen. Olen tehnyt ison kasan miljoonia ihan omilla avuilla ja nykyään myös kryptoilla, eikä niillä ole mitään tekemistä 2009 kuolleen isäni tai perinnön kanssa, hän paaluttaa.

– Suomalainen kateus on niin vahvaa, että moni yrittää löytää minkä tahansa selityksen, ettei vaan se kalju läski ole itse tehnyt hyvillä bisneksillä rahaa. Sehän se harmittaisi sitä huutelijaa, jonka elämä ei ole mennyt ihan putkeen. Toki tuon asian kanssa on jo oppinut elämään, eikä voi kauhalla ottaa, jos on lusikalla annettu.

Lue myös: Suomeen kesäksi muuttanut Henry Aflecht kaatosateessa: ”Joku s**nan humoristi kysyi, harmittaako…”

Katse kohti Espanjan Aurinkorannikkoa. Henry Aflecht palaa palmumaahan lokakuun lopulla ja viettää talven lämmössä. Suomen mökkimiljöö ja laituri kutsuvat taas keväällä.

”Vantaa on Mogadishun ja Bagdadin välimaastoa”

Toimeliaan miljonäärin aika kului Suomessa nopeasti.

– Toki vesillä ja veneiden parissa, mutta rakensin myös studion hallilleni ihan harrastushommiin. Jos henki pihisee ensi kesänä, voin sieltä tehdä sadepäivinä jotain sisältöä mielenkiintoisten vieraiden kanssa. Olen rakentamassa studion myös Espanjaan ja Portugaliin, jotta voin tehdä sisältöä mistä maasta tahansa. Vaikka studioita on tullut tehtyä ennenkin, niihin saa tuhlattua rajattomasti aikaa.

Henkka eleli kesän Turun ja Naantalin seudulla.

– Voin kyllä helposti sanoa, ettei ole enää ikinä mitään paluuta pääkaupunkiseudulle. Asuttuani ennen Vantaalla, joka on nykyään jotain Mogadishun ja Bagdadin välimaastosta, nautin suunnattomasti elämästä suomalaisten ihmisten parissa. Heitä on olemassa vielä pieni joukko. Täällä elämä on kuin Helsingissä 80-luvulla. Erityisesti Naantalissa.

Lue myös: Henry Aflecht: ”Autoihin ja veneisiin paloi yhteensä 1,1 miljoonaa euroa, kesäpaikkaan 1,2 miljoonaa”

”Uusien kirjojen aiheet ovat tiedossa”

Ensi kesänä Henkka aikoo palata jälleen Suomeen.

– Näin on tarkoitus. Täältä jo 20 poistunutta kaveria ja kuljettu matka ovat saaneet ymmärtämään, ettei kannata suunnitella edes tulevaa viikkoa. En nykyään suunnittele tulevaa lainkaan. Elän päivän kerrallaan ja katson mitä matka tuo tullessaan, hän tuumaa.

– Jouluna on taas rahanjakotapahtuma Suomessa, ja se olkoon ainoa suunniteltu asia elämässäni. Toki veneet on huollettu ja tähtäin olisi olla niillä ajelemassa taas kohti Naantalin aurinkoa.

Aflecht jakaa taas jouluna rahaa Suomessa

Henry Aflecht on kirjoittanut ja tehnyt äänikirjoiksi 11 kirjaa, jotka kaikki ovat saaneet hurjan suosion.

– Tämä todisti jälleen kerran, että ei tarvitse välttämättä osata jotain, mitä lähtee tekemään. Tekee vaan ja sitten sen näkee mitä siitä tulee. Päätän usein tekemiseni siten, että niitä jäädään kaipaamaan, mieluummin kuin että tuotan lisää ja lisää, vaikka kukaan ei haluaisi, hän sanoo.

– Aika näyttää, jos sitä vielä joku päivä istahtaisi koneelle ja kirjoittaisi pari kirjaa. Aiheet ovat tiedossa, mutta jääköön ne kertomatta toistaiseksi.

Talven aikana Henry aikoo julkaista studioidensa nettisivut ja alustavia ohjelmasisältöjä, sekä henkilöitä keiden kanssa niitä tekee.

– Olen kuitenkin jo sen verran vanha ja väsynyt, etten pidä kiirettä asian kanssa. Toivottavasti etelän talvi on vähäluminen ja kaikille suomalaisille mukavampi kuin koskaan.

Jaa tämä artikkeli