Urheilu

Kelliä ja kuumaa kisailua

Anri ”the Mermaid” Kaipainen ja Sari Tapola eivät aio antaa tippaakaan tasoitusta miesurheilijoille seuraavassa kisassa.

Viime sunnuntaina käytiin Aurinkorannikon järjestyksessään toinen neppis GP. Joillain kuljettajista tuntui olevan vielä vapun aiheuttamaa epävarmuutta ajoloinjoissa, kisassa nähtiin ennätysmäärä kellejä, eli onnettomuuksia.

 

 

Jostain syystä varsinkin kisaan osallistuneet naiset tuntuivat riskeeraavan täysillä, heille onnettomuuksia sattui selvästi miespuolisia kisaajia enemmän.

-Pitihän miehillä antaa tasoitusta, seuraavalla kerralla sitä ei enää tule, uhoaa Anri ”the Mermaid” Kaipainen.

– Aloitin heti lähdössä ensimmäisellä nepillä Aurinkorannikon neppiksien historian ensimmäisen kellin, kertoo Susanna Toimela historiallisesta pyörähdyksestään.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niitä nähtiin Los Bolichesin rannalla käydyssä kisassa.

Kisoissa oli myös lääkintähenkilökunta, joka piti huolen kellien ajaneista. Kustakin kellistä kuski sai naamaansa laastarin. Eniten laastareita sai Sari Tapola, seitsemän kappaletta. Tapola selvisi pintanaarmuilla, hän pystyi jatkamaan jokaisen kellin jälkeen kilpailua.

Ratkaisut loppusuoralla

Kisa pysyi jännittävänä loppusuoralle saakka. Pronssille yltänyt Mika Jalonen sai huikean loppukirin renkaidenvaihdosta. Kiri ei aivan riittänyt voittoon, Jalonen jäi automitan loppusuoralla

Hopeaa pokannut Jani Nurminen neppasi koko loppusuoran pituisen nepin huikeasti keulille, mutta Jartsa Tuovisen ohjastama voittaja-auto oli nepannut yhden nepin vähemmän.

Mitalikolmikko kaikessa komeudessaan: Pronssia Mika Jalonen, voittaja Jartsa Tuovinen ja hopeinen diskomies Jari Nurminen

Voittaja Tuovinen sai melkein häkämyrkytyksen Välimeren sardiinien paistosta, Musta surma melkein syttyi palamaan ja oli sulaa loppusuoralla. Jäähdytys ja nesteytys toimi kuitenkin maaliin saakkaa.

 

Teksti: Antti Pekkarinen & co

Kuvat: Iiro Rannema & co

 

 

 

 

 

Mitä pidit jutusta?
+1
13
+1
8
+1
4
+1
4
+1
1
+1
5

Kolumnit

Kimmo Sahlman

Solidaarisuutta

  Äärioikeistolainen Vox-puolue on sotajalalla siirtolaisia vastaan. Olen nähnyt myös siirtolaisuuden...

Viikon kysymys

Mitä grillaat mieluiten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa