Lukuaika: Katusoittajan sielu on säilynyt

Katusoittajan sielu on säilynyt

Sydän edellä elämäänsä elävä Päivi Mäkinen viettää 29. helmikuuta 60-vuotispäiväänsä järjestämällä Kukossa aivan erityislaatuisen Edith Piaf -konsertin, jollaista ei olla ennen koettu.

– Näyttelijänä en yleensä kerro paljon itsestäni, mutta nyt aion raottaa salaisuuden verhoa ja paljastaa yleisölle omasta elämästäni tarinoita, joita en ole aiemmin lavalla kertonut.

Karkauspäivänä syntynyt päivänsankari aikoo tarjota yleisölle myös cavat juhlan kunniaksi.

Huikeita tarinoita

- Mainos -

Päivi Mäkinen kertoo juhlakonsertissa yleisölle muun muassa siitä, miten pienistä asioista ja yksityiskohdista elämää isosti mullistavat tapahtumaketjut ovat saaneet alkunsa.

– Monet muistavat minut laulavasta koirastani, mutta ihmiset eivät tiedä, miten tuo koira silloin tuli minulle ja mitä lopulta tapahtui. Aion avata sitäkin tarinaa konsertissa.

Tarina on tärkeä, sillä laulava koira auttoi Päiviä selviämään hengissä 90-luvun laman keskellä.

– Siihen aikaan keräsin pennini katusoittajana koiran juomakuppiin, muistelee Mäkinen.

Mäkinen aikoo kertoa myös kiinnostavan tarinan siitä, miten löysi itsensä Hollywoodista edustamasta isoilla elokuvafestivaaleilla ja voitti arvostetun elokuvapalkinnon.

Hänellä on taskussaan tarina myös siitä, miten hän myi marginaalimusiikilla kultalevyn.

– Elämä on sellaista, että kun tekee asiat niin hyvin kuin osaa, aina joku muistaa. Koskaan ei voi tietää, mistä asiasta jää ihmisten mieleen ja mihin kaikkeen sen kautta voikaan päätyä.

Mäkisen elämässä on paljon yhtymäkohtia ranskalaisen katulaulajattaren Edith Piafin elämään. Päivi tuo konsertissa esiin myös näitä asioita sydäntä koskettavien laulujen lomassa.

- Mainos -

– Konsertti tulee olemaan minulle iso haaste, sillä aion myös jakaa elämäni kipupisteitä.

Elämän kiemuroita

Päivi syntyi karkauspäivänä kaksi viikkoa myöhässä lasketusta ajasta keisarileikkauksella. Lapsena hänestä oli kurjaa, kun syntymäpäivä oli vain neljän vuoden välein.

– Tänä vuonna sattui sopivasti karkausvuosi, kun täytän 60 vuotta. On ihana juhlistaa päivää Kukossa tekemällä sitä, mitä rakastan.

Mäkinen on lähtöisin pieneltä Nisulan syrjäkylältä Päijänteen rannalta, josta hänen tiensä on kulkenut Helsinkiin ja maailmalle.

– Minusta piti tulla ratsastuksenopettaja tai hammaslääkäri, mutta minusta tulikin pitkin maailmaa huiteleva taiteilija. Olen ollut myös ruusumyyjä, ennustajaeukko, sirkustirehtööri ja sijoittaja.

Kun Päivi oli 32-vuotias, hänen elämänsä oli taitepisteessä. Hän oli eronnut, menettänyt työnsä ja jäänyt asunnottomaksi. Hän kävi itsensä kanssa ison painin, luopuuko taiteilijan urasta.

– Minulla ei ollut minkäänlaisia eväitä jatkaa. Avioliiton, kodin ja työn suhteen minulla oli vain tyhjä taulu. Tuolloin musta, sekarotuinen koirani alkoi laulaa ja pelasti minut.

- Mainos -

Mäkinen esiintyi koiransa kanssa kadulla yhden kesän. Siitä lähti liikkeelle tapahtumaketju, joka johti uusiin taiteellisiin yhteistyökuvioihin niin laulajana kuin näyttelijänä.

Savonlinnan kaupunginteatterissa näytellessään Päivi päätti, että haluaa lähteä maailmalle. Hän opiskeli teatteria Pariisissa ja oopperaa Berliinissä.

Hän on laulanut Edith Piafin lauluja ja kertonut laulajattaren tarinaa eri estradeilla jo 28 vuotta. Pariisissa hän asui jopa samoilla nurkilla, missä katulaulajatar oli elänyt.

– Ymmärrän hyvin hänen sielunelämäänsä katusoittajana. Taiteilijana olen halunnut säilyttää itsekin katusoittajan sielun. Keikan suuruudella ei ole merkitystä, vaan ihmisten kohtaamisella.

Kohti omia pelkoja

Päivi Mäkinen kokee, että hänen elämäntehtävänsä on kertoa ihmisille taiteilijauransa kautta, että mahdoton on mahdollista. Hän on tavoitellut aina rohkeasti omia unelmiaan ilman pelkoa.

– Vaikka olen kokenut jo neljä avioeroa, jaksan edelleen unelmoida rakkaudesta, hän hehkuu.

Päivin mielestä on tärkeää olla itselleen rehellinen ja mennä rohkeasti omia pelkojaan kohti.

– Pelot voi voittaa vain menemällä niitä päin. Jos antaa pelolle vallan, se kasvattaa solukkoaan ja syö sielua. Olen aina luottanut elämään. Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.

Päivi on ymmärtänyt myös sen, että monien unelmien hintalappu on kova. Hän on ollut aina valmis maksamaan sen hinnan, mikä hänen unelmillaan on ollut.

– Turvalliset vaihtoehdot ovat usein helppoja, mutta eivät tuo onnea.

Omien unelmien toteuttaminen on sisältänyt paljon myös koettelemuksia, jotka ovat opettaneet Päiviä elämän tiellä. Hän on ottanut niistä opikseen.

– Kun ihminen uskoo unelmiinsa, se ei ikinä häviä. On eri asia olla paikalla tai läsnä. Kun on läsnä siinä, mitä tekee, pääsee elämässä ja unelmissaan eteenpäin.

Päivi on aina painanut töitä sata lasissa ja ollut ahkera, mikä on osaltaan johtanut menestykseen.

– Kiittäminen on myös superlahjakkaita ihmisiä, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä. Kukaan ei ole yksinään mitään. Yhdessä voimme tuoda esiin toistemme parhaat puolet.

KUKA?

  • Päivi Mäkinen
  • 60 vuotta
  • Laulaja, näyttelijä (FIA) ja viihdetaiteilija
  • Asuu Helsingissä ja Fuengirolassa
  • Harrastaa matkailua, ruoanlaittoa ja koiria

Sonja Riihikangas

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...