Kakkonen on ykkönen?

Nyt puhutaan ihan aikuisten oikeesti. Olen kova ihmettelemään, sen kai useimmat lukijat ovat jo huomanneetkin. Tällä kertaa on ihmettelyjeni lokeroon tupsahtanut medioiden tapa tuoda esille kakkosen käyttämistä ihmisten välisissä suhteissa.

Telkkarissa ja lehdistössä annetaan sensuroimattomasti tilaa tälle, monelle lievästi kyseenalaiselle toiminnalle, niin kuin se olisi ihan luonnollista. Jossain tilanteissa ykkösen puuttuminen on ollut alkulähtö kakkosen käyttöön, tai sitten vaan ykkönen ei ole ollut miellyttävä suuntauksesta johtuen.

Se nyt on aivan sama mitä aikuiset touhuavat keskenään, jos molemmat siitä pitävät. Nyt julkisesti kuitenkin yllytetään ihmisiä kokeilemaan sitä kakkosvaihtoehtoa ihan tavallisten tapojen lisäksi. Varmaan tämän tyyliset kokeilut tulevat esille parisuhteissa muutenkin, ettei niitä tarvitse kailottaa ympäri kylää.

Olisi mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa kun vain kakkosta kantava tekee ykkösen ja kakkosen haltijalle ehdotuksen kakkosessa käväisemisestä. Ehkä siinä vonkujille tulee sitä kakkostakin, turpaan saamisen sijaan.

- Mainos -

Lapsena ollaan luonnollisesti kiinnostuneita ensiksi omasta kehosta. Siinä iässä pelkästään pylly-sanan kuuleminen naurattaa, eikä tiedetä vielä tuon taivaallista aikuisten tavoista tällä alueella. Kun sitten lapsuusikä jää ja siirrytään aikuisten maailmaan, tulee kaikille selväksi ykkösen käyttötarkoitus. Myös kakkosen tarkoitus oli jo varmasti selvinnyt vaipanvaihtojen yhteydessä.

Oi heitä aikuisia epävarmoja hekuman onnenonkijoita, joille ilmeisesti koko elämä on vain etsimistä, eikä ymmärretä yläpään merkitystä näissä asioissa.

Vesa Uusi-Kilponen

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...