Kaija Pohjola golfaa, laulaa ja nauttii valosta Fuengirolassa

Tangokuningatar Kaija Pohjola pakeni Suomen syyskaamosta Aurinkorannikolle.

Jari Peltomäki
4 min lukuaika
Tangokuningatar Kaija Pohjola vietti syystalvella viikkoja Fuengirolan seudun lämmössä ja valossa. Hän oli myös Aurinkorannikono suomalaisradio FugeFM:n haastattelussa. Kuva: Raija Kurkola.

Vuoden 1991 tangokuningatar Kaija Pohjola, 74, on tuttu monille suomalaisille lavojen ja konserttien säteilevänä äänenä.

Nyt Kaija on viettänyt neljän viikon lomaa Aurinkorannikolla, missä hän nauttii auringosta, liikunnasta – ja tietenkin musiikista.

Pohjola oli radio FugeFM:haastattelussa, jossa hän kertoi elämästään, uusista levytyksistään ja muistoistaan pitkältä uraltaan.

Aurinko ja golf veivät mennessään

Kaija myöntää, että tuli Fuengirolan seudulle sään perässä.

– Aurinko toi minut tänne, Kaija naurahtaa.

Tälläkin kertaa matkasuunnitelmaan on mahtunut myös golfia.

– Ollaan jo pari kierrosta pelattu, ja tässä neljän viikon aikana ehtii vielä kiertää monta kenttää.

Golf on tangokuningattarelle rakas harrastus.

– Olen pelannut aktiivisesti noin neljä vuotta. Se on hienoa liikuntaa. Saa kävellä pehmeällä nurmikolla, nivelet eivät rasitu, ja saa olla ulkona monta tuntia. Suomessa en ehkä aina tule oltua neljää tuntia putkeen ulkona, mutta täällä se on helppoa.

Kaija löysi sinkun Aurinkorannikolta

Vaikka Pohjola on virallisesti eläkkeellä, musiikki ei ole jäänyt. Viime keväänä ilmestyi kappale Ainoa toivomme, jonka sävel on Tapanin Purasen käsialaa ja josta on olemassa myös espanjankielinen versio.

– Kuulin melodian ensimmäisen kerran täällä Espanjassa, en ymmärtänyt sanoista mitään, mutta musiikki meni suoraan sydämeen. Sanoin heti, että jos saisin tehdä tuon kappaleen suomeksi, olisin tosi onnellinen.

Sanat lauluun teki tamperelainen Eija Hinkkala.

Levytti Toivo Kärjen sävellyksen

Pohjola on mukana myös Solo ry:n uudessa levytysprojektissa, jossa julkaistaan ennen kuulemattomia Toivo Kärjen sävellyksiä. Albumi ilmestyy marraskuussa.

– Sain laulaa kappaleen Viesti, jonka sanat teki Laura Takala. Se on upea laulu. Poikani Petri sanoi, että ’äiti, vihdoin sulla on hyvä biisi’. Se oli kyllä sydäntä lämmittävä palaute.

Laulu kuullaan myös tanssi-illassa Nurisolin ravintolassa 13. marraskuuta Fuengirolassa.

”Kiertävät Tangomarkkinat kaupunkeihin”

Kaija kruunattiin tangokuningattareksi vuonna 1991, ja ensi vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta siitä hetkestä.

– Onhan Tangomarkkinat paljon muuttuneet. Ennen Seinäjoella soi tango joka kadunkulmassa, nyt siellä kuulee vähän mitä sattuu. Itse ehdotin aikanaan, että ainakin yhdellä lavalla pitäisi olla pelkkää tangoa – ja se toimi! Sitä tehtiin useampana vuotena.

Kaija tietää, että ”tämmöiset iäkkäämmät ihmiset”, jotka ovat kauan Seinäjoella käyneet, ovat vähän protestoineetkin.
– Että ei ne ole mitkään Tangomarkkinat enää.

Hän kuitenkin ymmärtää uudistusten tarpeen.


– Aika muuttuu ja ihmiset muuttuvat. Mutta ehkä olisi hyvä, jos Suomessa olisi välillä kiertävät Tangomarkkinat eri paikkakunnilla, niin laji saisi uutta nostetta.

Kaija tähtää kuvernööriksi

Kaija muistelee uransa alkua lämmöllä. Ensilevytys tapahtui jo vuonna 1969, kun hän voitti Tähtijahti-kilpailun Kouvolassa.

– Olin 16-vuotias, lauloin Tamara Lundin kappaleen Sinun omasi ja pääsin levyttämään Fazerille. Tapasin silloin myös Toivo Kärjen, joka kehotti minua harjoittelemaan vibraattoa. En vielä silloin edes tiennyt, mikä se on!

– Olen kiitollinen, että jäin kevyen musiikin puolelle. Olen kiitollinen kaikesta, mitä elämä on antanut. En päivääkään vaihtaisi pois.

Vaikka vuosikymmenet ovat vierineet, Kaija Pohjola ei ole menettänyt elämäniloa eikä esiintymisen intoa.

Laulun ja golfin ohella Kaija Pohjola on aktiivinen Lions-liikkeessä. Hän toimii tällä hetkellä varapiirikuvernöörinä, ja vuonna 2028 hänestä on määrä tulla piirin kuvernööri.

– Olen ollut mukana toiminnassa pitkään, ja se on tärkeä osa elämääni. Lions on maailman suurin hyväntekeväisyysjärjestö, ja Suomessa tehdään valtavasti hyvää työtä.

Jaa tämä artikkeli