Andalusian Granadassa on paljastunut poikkeuksellinen huijaustapaus, jossa 94-vuotias mies joutui kahvilanomistajan pitkäaikaisen petoksen uhriksi.
Poliisin mukaan iäkäs mies kävi joka päivä lähikahvilassa aamiaisella, mutta kahden vuoden aikana häneltä veloitettiin pankkikortilta yhteensä yli 22.000 euroa , joskus jopa 450 euroa yhdestä ateriasta.
Tapauksen teki mahdolliseksi se, että kahvilan omistaja väitti maksupäätteen kärsivän huonosta kentästä terassilla. Hän otti asiakkaan kortin mukaansa sisälle “suorittaakseen maksun” ja palautti sen pian takaisin. Asiakas ei epäillyt mitään, sillä hän oli tuttu ja luotettu vakioasiakas.
Granadan kaupunki sijaitsee Sierra Nevadan vuoriston juurella, noin kahden tunnin ajomatkan päässä Fuengirolasta. Granada tunnetaan erityisesti Alhambran palatsistaan ja yliopistostaan.
Summat kasvoivat ajan myötä
Aluksi ylimääräiset veloitukset olivat pieniä, mutta poliisin mukaan summat kasvoivat ajan myötä, kun yrittäjä huomasi ettei vanhus tarkistanut tiliotettaan. Lopulta maksuista tuli yhä suurempia – jopa useita satoja euroja yhdestä kahvista ja leivästä.
Poliisitutkinnan mukaan väärinkäytökset tapahtuivat kesäkuun 2023 ja kesäkuun 2025 välillä. Viranomaiset seurasivat miehen tiliotteita ja huomasivat selkeän nousevan trendin: ensimmäiset huijaukset olivat noin 30 euroa, mutta viimeiset jopa satoja euroja.
Kahvilanomistaja tuomittiin vankeuteen
Kun rikos tuli ilmi, poliisi pidätti 57-vuotiaan kahvilanomistajan, jota epäiltiiin jatkuvasta petoksesta.
Oikeus määräsi hänelle vastikään yhden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen.
Poliisi muistuttaa tapauksen johdosta, että erityisesti iäkkäiden asiakkaiden olisi hyvä välttää antamasta maksukorttiaan pois näkyvistä ja tarkistaa säännöllisesti tiliotteet, vaikka asioisi tutuissakin paikoissa.







