Oopperalaulaja Jyrki Anttila, 59, saapui Aurinkorannikolle talven harmaudesta nauttimaan hieman valosta ja samalla viihdyttämään Aurinkorannikon suomalaisia musiikin ystäviä. Mukanaan suosikkitenori toi tukun italialaisia säveliä.
Anttila kävi Aurinkorannikon oman suomalaisradion FugeFM:n haastattelussa kertomassa urastaan, rakkaudestaan klassiseen musiikkiin ja siitä, miksi lavalla koetut tunteet ovat yhä yhtä voimakkaita kuin nuoruudessa.
Valoa pimeyteen
Oopperatenori Jyrki Anttila saapui haastatteluun lähes suoraan Málagan lentokentältä. Täydeltä terältä paistava Välimeren aurinko veti miehen suupielet messingille.
– Suomessa on ollut monta viikkoa harmaata ja tuntuu että taivas tulee niskaan. Tänne on mahtava päästä, kyllä se valo tekee ihmiselle ihmeitä, hän naurahtaa
Anttila myöntää, että sää ja ilmasto vaikuttavat taiteilijan vireystilaan. Talven harmaus ja pimeys väsyttävät.
– Mutta sitten, kun pääsee lavalle ja valot syttyvät, pimeys unohtuu. Yleisön energia ja esiintymisen ilo vievät mukanaan, hän kuvailee.
Lauluinto syntyi jo lapsena
Toisin kuin moni muu musiikin ammattilaiseksi päätynyt mies, Jyrki ei pikkupoikana poseerannut tennismailan kanssa kitaraa imitoiden peilin edessä. Laulaminen nimenomaan klassinen musiikki olivat pienestä pitäen hänen juttunsa.
Kolmevuotiaana Kustavin saaristossa sukulaisten juhlissa esiintynyt pikkupoika oli jo silloin varma suunnastaan.
– Tädit huomasivat, että osaan laulaa, ja siitä lähtien lauloin kaikissa juhlissa. Olin myös kiinnostunut äänestä jo lapsena. Kuuntelin radiosta Mauno Kuusistoa, Tapio Rautavaaraa, Jorma Hynnistä ja Martti Talvelaa, ja mietin jo silloin, miten omaa ääntä voisi kehittää, Anttila muistelee.
Esimerkiksi rockmusiikin perään Jyrki ei kerro koskaan haikailleensa, mutta paljastaa, että juuri siltä saralta on pieni yllätys tulossa yhdessä kollegansa Pentti Hietasen kanssa.
– Pentillä on tulossa yksi konsertti ja hän pyysi ihan yllätykseksi minua laulamaan yhden rokki biisin niin, sen haluan kyllä käydä tekemässä. Siitä voi tulla hauska pläjäys, Jyrki myhäilee.
Pitkä ura Kansallisoopperassa
Anttila toimi Suomen Kansallisoopperan solistina vuodesta 1998, kunnes jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten. Vuodet Suomen ykköslavalla olivat jälkeen päin katsottuna miehelle oikein mieluisia.
– Kun menin taloon, Jorma Raiskinen oli johtajana. Silloin ooppera toimi pienemmällä organisaatiolla ja se oli hieno taidelaitos. Nautin niistä vuosista täysin siemauksin, hän kertoo.
Vaikka vakituinen solistin työ kansallisoopperassa on takana, yhteys taloon on säilynyt.
– Seuraan edelleen mielenkiinnolla mitä siellä tapahtuu. Esimerkiksi Hannu ja Kerttu olisi pitänyt käydä katsomassa, mutta omat konserttikiertueet ovat vieneet ajan, Anttila toteaa.
La Strada – italialaisia säveliä Fuengirolassa
Vaikka Jyrki Anntila nauttikin silmin nähden Espanjan auringosta, niin samalla kyse on myös työmatkasta. Tällä kertaa mies saapui Fuengirolaan ja ravintola Kukkoon La Starda -ohjelmistonsa kanssa.
– Se on rakkaudella Italiasta, vaikka ollaankin Espanjassa. Ohjelmassa on paljon italialaisia klassikoita, kuten La Donna è Mobile, O Sole Mio ja Nessun Dorma. Välissä voi tulla myös pari espanjalaista kappaletta, hän vinkkaa.
Kevyemmän musiikin saralta mukana on mm. Poika Varjoiselta Kujalta ja Maruzella.
Yksi ohjelmiston yllättäjistä on Reijo Taipaleen tunnetuksi tekemä Hiekkaa.
– Ensin ajattelin, ettei se istu minulle, mutta se on niin hieno kappale, että oli pakko ottaa mukaan. Siinä on valtava tunnelma, Anttila sanoo.
– Ja totta kai mukana on esityksen nimikappale La Strada, Jyrki lupaa.
Tämänkertaisin Aurinkorannikon visiitin molemmat konsertit myytiin loppuun jo hyvissä ajoin etukäteen. Anttilan kiireisestä aikataulusta johtuen lisäkonsertteja ei vielä tälle reissulle saatu sovittua, mutta suosikkitenorilla on hyviä uutisia yleisölleen.
Tammikuun viimeiselle viikolle on nyt sovittu kolme konserttia. Ne ovat keskiviikko, torstai ja perjantai, 28.-30. tammikuuta, Jyrki iloitsee.
Tunteet pinnassa myös lavalla
Musiikki on taiteen muoto, joka parhaimmillaan koskettaa kuulijaa syvästi ja aiheuttaa vahvoja tunnereaktioita. Jyrki Anttila kuitenkin myöntää, että näin saattaa kyllä käydä esiintyjälle itselleenkin, ainakin hänelle. Hän kertoo esimerkin.
– Aikanaan tein Ilmajoen musiikkijuhlilla Kekkosen roolia. Hän oli hahmona sellainen, että olin jo pikkupoikana ihaillut Kekkosta ja muistan kuinka minun kävi sääliksi kun katselin pikkupojan silmin kuinka häntä talutettiin silloin loppuvaiheessa, Anttila taustoittaa.
– Siinä esityksen lopussa, kun loppu on häämöttämässä, niin tuli kyllä sellainen tunne, ettei kyyneliltä voinut välttyä. Katsomo itki, minä itkin, kaikki itkivät. Lapseni olivat katsomossa ja kysyvät itkien että ”kuoleeko isi”, hän muistelee tunteikasta hetkeä.
Yhä nälkäinen oppimaan
Kuudenkympin kynnyksellä Jyrki Anttila ei lepää laakereillaan. Hän konsertoi ahkerasti ja sen lisäksi pitää aktiivisesti myös huolta äänestään.
– Käyn edelleen Jaakko Ryhäsen laulutunneilla muutaman kerran vuodessa, mies paljastaa.
– 30 vuotta olen siellä käynyt ja edelleen käydään nöyrästi kysymässä oppia häneltä
Hän vertaa oopperalaulajan työtä urheiluun.
– Koko keho tekee töitä äänen tuottamiseksi. Jos tuki katoaa, katoaa äänen pohja.
Kun Jyrki Anttilaan kuuntelee, kuulostaa siltä, että ammattiylpeys ja intohimo laulamiseen ovat yhä vahvasti mukana.
– Kyllä, ehdottomasti. Aina kun alan laulamaan, muistan vieläkin sen ensimmäisen kouluesiintymisen ala-asteen tokalla luokalla viidelle sadalle oppilaalle. Edelleen minulla tulee se sama tunne kuin silloin pikkupoikana.
Loading ...
