Maanantaina 23. kesäkuuta Espanjan Aurinkorannikolla vietetään jälleen odotettua La Noche Blanca de San Juan -tapahtumaa, joka tuo yhteen kymmenet tuhannet ihmiset juhlimaan kesän taianomaisinta yötä. Kyseessä on siis juhannuksen juhlinta, joka Suomesta poiketen tapahtuu Espanjassa vasta 23. kesäkuuta.
Virallinen juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä (San Juan Bautista) aina 24. kesäkuuta, tänä vuonna tiistaina.
Juhannus on Espanjassa perhejuhla, jossa korostuu yhdessäolo – mielellään veden äärellä. Andalusiassa perheet kokoontuvat piknik-koreineen ja aurinkovarjoineen jo päivällä rannoille. Suomalaiseen festarijuhannukseen tai ylipäätään juhannusperinteisiin verrattuna Espanjaa erottaa kohtuullisempi alkoholinkäyttö.
Juhannukseen kuuluu myös Espanjassa vahvasti taikausko. Ilta on omistettu erilaisille toimenpiteille puhdistautumiseen, parantumiseen ja uuteen onneen.
Juhannus ei ole kansallinen vapaapäivä.
Fuengirolan kaupunki valmistautuu jälleen perinteiseen juhannusyöhön, joka täyttää kaupungin rannat elävällä musiikilla, tulilla ja riemukkaalla tunnelmalla. Samankaltaista juhlintaa on kaikkialla Aurinkorannikon 120 rannalla ja rantakaupungeissa.
Fuengirolan kaupungin ilmoituksen mukaan juhannustapahtuma tarjoaa monipuolista ohjelmaa 13 eri rantapaikassa – mukana on muun muassa konsertteja, DJ-esityksiä ja animaatiota kaikenikäisille. Pääosassa ovat paikalliset chiringuitot eli rantaravintolat, jotka avaavat ovensa myöhään yöhön ja tarjoavat erityisohjelmaa asiakkailleen.
Lue myös: Näin juhannusta juhlitaan Aurinkorannikolla: taikauskoa, kokkoja ja koko perheen kesäiloa
Ilmaisia keikkoja ja perinteisiä juhannusrituaaleja
Fuengirolan kaupunki tukee tapahtumaa vahvasti, sillä se haluaa edistää paikallista elinkeinoa ja kulttuuria.
Musiikkia esitetään livenä muun muassa seuraavissa chiringuitoissa: Los Náuticos, Oasis Playa, Chicote, Rivera, El Gato, Paco Playa, Los Corales, Kito, La Caracola, Taberna del Mar, Ciao, Yara Beach ja La Cubana. Jokainen paikka tarjoaa omanlaistaan ohjelmaa klo 21 alkaen – esimerkiksi fuengirolalaisyhtyeet, flamencoesitykset, popcoverit ja DJ-musiikki vievät juhlayön tunnelmaa kohti keskiyötä. Niillä on myös ruoka- ja juomatarjouksia.
Kuten tapana on, keskiyöllä rannalla sytytetään perinteiset juhannuskokot, jotka symboloivat vanhan puhdistamista ja uuden toivottamista. Monet heittävät mereen paperilappuja, joihin on kirjoitettu toiveita tai asioita, joista halutaan päästää irti. Tämä rituaali vetää joka vuosi tuhansia ihmisiä rantaviivalle.
Juhla tuo näkyviä taloudellisia hyötyjä
Fuengirolan pormestari Ana Mula korostaa, että Noche Blanca de San Juan on yksi kaupungin merkittävimmistä kulttuuritapahtumista.
– Tapahtuma tuo eloa, aktiviteettia ja asiakkaita rantaravintoloille, mikä puolestaan tukee kaupungin elinkeinoa ja matkailua, pormestari linjaa..
Kaupungin tavoitteena on tehdä juhannuksesta Fuengirolasa turvallinen, monipuolinen ja ikimuistoinen kokemus, jossa yhdistyvät perinteet, nykyaikainen viihde ja rannikkokaupungin viehätys. Lisäksi tapahtuma houkuttelee runsaasti matkailijoita lähikaupungeista ja ulkomailta.
Poliisi ja pelastuspalvelut ovat valmistautuneet turvaamaan tapahtuman sujuvuuden, ja alueelle järjestetään ylimääräisiä valvontatoimia ja siivouspalveluita, jotta kaikki voivat nauttia yöstä huolettomasti.
Fuengirolan juhannusjuhlien aikataulu ma 23. kesäkuuta
- Klo 20:00 alkaen
Monissa chiringuitoissa eli rantabaareissa alkaa live‑musiikki, DJ‑esitykset ja erikoistarjoukset (esim. espetot + juoma n. 5 €). Ne osallistuvat aktiviteetteihin aina klo 3 asti seuraavana aamuna. Valkoisiin pukeutuneet juhliajt saavat tervetuliais‑cocktailin - Klo 00:00
- 00.00
Ilotulitus San Franciscon rannalta – juhannuksen virallinen käynnistys
Perinteinen seremonia: yleisesti uskotaan, että jos kävelee takaperin veteen ja ajattelee samalla toivetta, se toteutuu tulevan vuoden aikana. Samalla toivotaan puhdistumista, suojelua pahalta ja uutta alkua. - Kasvojen peseminen merivedellä tekee legendan mukaan ihmisestä kauniimman – ja jos vesi on kylmää, se myös ”nuorentaa”.
- Kolmen aallon ylittäminen (tai vastaanottaminen) tuo onnea ja rakkautta.
- Klo 03:00
Musiikki-ilta ja muu ohjelma päättyvät, tieturvallisuus huomioiden.
Lisäksi:
- Banda Municipal de Música de Fuengirola -konsertti. Fuengirolan kaupunginmusiikkiyhtye jatkaa suositun kesäkonserttisarjansa esityksiä tiistaina 24. kesäkuuta klo 21 Parque de Españassa. Tilaisuus on ilmainen ja avoin kaikille musiikin ystäville. Tällä kertaa ohjelmassa on klassisen musiikin rakastettuja teoksia.