Málagan maakunnan ja Aurinkorannikon alkuvuosi on jäänyt turismin saralla odotettua vaisummaksi. Espanjan tilastokeskuksen INE:n (Instituto Nacional de Estadística) tuoreiden tietojen mukaan alueen suosio on laskenut sekä kotimaisten että kansainvälisten matkailijoiden joukossa.
Kun yhteen lasketaan majoittumiset hotelleissa, turistihuoneistoissa, maaseutumajoituksissa ja leirintäalueilla, on majoittumisten kokonaismäärä ensimmäistä kertaa laskenut selvästi.
Vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla, toukokuun loppuun mennessä, Aurinkorannikolla kirjattiin tilastoihin 420.000 yöpymistä vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Lue myös: Hurja ennätysvuosi Aurinkorannikon matkailussa – suomalaisissakin kasvua
Virallisiin majoituskohteisiin keskittyvä tilasto osoittaa 3,8 prosentin laskua viime vuodesta, kun yöpymisten kokonaismäärä oli tänä vuonna 10,5 miljoonaa.
Turistimajoituksessa vietettyjen öiden ohella myös turistien määrä on laskussa. Tammikuusta toukokuuhun Aurinkorannikolla majoittui 2.955.404 matkailijaa, mikä on neljä prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tarkkaan ottaen matkailijoita oli 121.843 vähemmän.
Erityisesti kotimaanmatkailu näyttää olevan kovassa laskussa, sillä espanjalaisten turistien määrä laski peräti 10,6 prosenttia. Ulkomaalaisia turisteja oli 0,5 prosenttia viime vuotta vähemmän.
Vaikka yöpymisten ja turistien määrä on kääntynyt laskuun, on Aurinkorannikko edelleen yksi turistien suosituimmista kohteista. Kaikista Espanjan rantakohteista Aurinkorannikko vetää puoleensa kolmanneksi eniten matkailijoita.