Torremolinos, +26 °C ja UV 7. Valelen itseni aurinkorasvalla, asetan lippalakin päähäni ja kuulokkeet korvilleni. Päiväkävelyn ääniraidaksi valikoituu Kansanradio – kuulumisia kotosuomesta.
Aiemmin tulimme vaimon kanssa Torreen lähinnä viettämään vapaa-aikaa. Mutta nyt kun osa-aika-asumme ja etätyöskentelemme täällä, on aivoihin lisättävä myös arkiasetukset.
Se ei välttämättä ole helppoa, sillä oleskelemme alueella, jossa on yli 320 aurinkoista päivää vuodessa ja joka toinen vastaantulija on enemmän tai vähemmän hupituulella.
Lisäksi härmäläinen hermosto on viritetty siten, että kun lämpötila nousee yli 16 asteen ja kadulla näkee enemmän kuin kolme ihmistä, niin turvakengät vaihtuvat lennosta loma-Crocseihin.
Kävelen kylän läpi ja portaat alas. Kansankuppiloita on korttelia kohden enemmän kuin Suomessa sadepäiviä. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun espadrillot iskeytyvät rantaraitille, alkavat synapsit tuottaa vaihtoehtoisia skenaarioita kävelemiselle.
Ohitan banaaniveneet ja rantapedit, ja jatkan niemenkärjen ympäri Carihuelan puolelle.
Rantabaareissa parkkiintuneet katkaravut imevät kiulun kokoisia drinkkejään ja eurohumppa soi. Itse olen enemmän rokkibaari-, nurkkapöytä- ja IPA-miehiä. Mutta atmosfääri viettelee, sillä olen myös kovin suggestiivinen: hyvä meno ympärilläni, synnyttää hyvää menoa sisälläni.
Miguel Beach Clubin kohdalla huomaan, että reippailu on kastellut paitani ja kuivannut ikeneni. Kenties välietapin paikka? Kysymys saavuttaa myös oikean etusormeni, joka nousee kuin itsestään pystyyn ja tilaa tiskiltä kahden ja puolen euron cañan.
Entrepenööri ja kirjailija Eric Riesin mukaan Pivotoiminen on strukturoitu kurssinkorjaus, jossa alkuperäinen visio säilyy.
Aurinkorannikon päiväkävelijälle pivotointi tarkoittaa sitä, että voi poiketa polulta, mutta hallitusti ja visio visusti mielessä. Oma visioni on: kohonnut kunto ja mieli, matalampi verenpaine ja kolesteroli – sekä pienempi pötsi. En siis antaudu täysin lomatunnelman vietäväksi. En anna etusormeni tehdä lisää päätöksiä. En lyöttäydy vieraaseen pöytään. En tarjoa jarra-kierrosta. Enkä varsinkaan tilaa taksia sadan metrin päähän gay-baarin karaokeen, kietoudu höyhenpuuhkaan ja allsångaille ruotsalaisten kanssa ABBAa.
Maksan laskun ja jatkan matkaa.
Vielä pätkä rantaa pitkin. Sitten käännyn ylämäkeen kohti kotia. Paikalliset ovat heränneet siestalta. Puheensorina täyttää pienen aukion. Terassilla ukkoraati väittelee Málaga CF:n edesottamuksista. Rouvat vetävät ostostrolleja patongit kainaloissa ja lapset potkivat palloa kyltin edessä, joka kieltää pallon potkimisen.
Kyläfiilis tarttuu ja päätän kunnioittaa paikallista kulttuuria poikkeamalla vielä tapakselle ja viilennetylle viinikupposelle. Ehkä vaimokin kaipaa pivotointia päiväänsä ja kutsun hänet seuraani.
Kuulokkeissa Seurakuntalainen tässä vaan hei ihmettelee, miksi kirkoissa ei soiteta useammin urkuja, kun urut kerran siellä ovat.
Saan oivalluksen. Päiväkävely on kuin kirkko, ja houkutukset sen urut. Jos joka päivä posottaa urku auki, kaikkoaa tenho eikä soitto tunnu enää miltään.
Varsin onnistunut pivotointi.
Loading ...
