Aurinkorannikolla riehuu viheliäinen tauti, joka on suomalaisille erityisen vaarallinen. Se on ärhäkkä tarttumaan, ja jo lyhyt, parin viikon altistuminen voi jättää elinikäiset jäljet.
Tekemisen meininki -oireyhtymä muokkaa geeniperimäämme ja tartunnan saaneilla on havaittu suomalaisille epätyypillistä käyttäytymistä: he kuvittelevat olevansa jotakin ja pahimmillaan jopa kykenevänsä johonkin.
Onneksi meillä on vahva geneettinen suojamuuri tällaista harhaisuutta vastaan. Sen perustukset valettiin, kun esi-isämme kääntyivät Volgan mutkassa harhaan. Umpihankeen ropisivat silloin kaikki turha: unelmat, kunnianhimo ja itsensä toteuttaminen. Opittiin tyytymään. Hyvä päivä oli, jos pysyi hengissä. Erinomainen, jos lisäksi löysi illalliseksi roudasta nauriin.
Costalla asiat ovat toisin. Täällä kaikenlaista touhuamista arvostetaan ja siihen vieläpä rohkaistaan. Joka korttelissa on jokaiselle tuotteelle ja palvelulle oma puotinsa plus kuusitoista ruokabaaria. Rantapromenadilla joutuu varomaan, ettei astu eksoottisten pop-up-kauppiaiden päälle. Ja jos jossain vapautuu autotalli, siihen putkahtaa José ja perustaa huonekalujen entisöintiin erikoistuneen autokorjaamon – jossa lisäksi myy vaimonsa taidetta sekä klapeja.
Istuskelin taannoin paikallisen ravitsemusliikkeen terassilla, kun minua lähestyi mies käsi ojossa. No tengo efectivo hombre, pahoittelin ja taputtelin taskujani, niin kuin meitä on opetettu. Mutta hetkinen. Baarinpitäjä ei häätänytkään miestä matkoihinsa vaan huikkasi mikroyrittäjän luokseen tiskille ja tarjosi tälle palan patonkia ja lasin punkkua.
Tökeröä hyysäämistä, vai mahdollinen tapa toimia? Jäin pohtimaan.
Yhtä kaikki, tällainen ilmapiiri on turmiollista härmäläisen mielenmaisemalle. Se on johtanut geenimuurin pettäessä valitettaviin tapauksiin. Tartunnan saanut on palannut lomaltaan kotisuomeen ja harhaisuuspäissään perustanut villasukkabisneksen.
Meillä on kuitenkin myös yhteiskunnallinen suojakerros torjumaan tällaisia ylilyöntejä. Lyttääjät haistavat taudinkantajan jo kaukaa. Ne parveilevat paikalle, ympäröivät yrittäjän ja alkavat hoilata kansallismantraamme: Kuka luulet olevasi. Ei tuosta mitään tule. Kaikki häpee sua.
Useimmiten tämä riittää parantamaan oireet ja palauttamaan hipin ruotuun.
Toisinaan rannikkotauti on kuitenkin niin ärhäkkä, etteivät torjuntamekanismit pure. Harhaisuus ei nollaannu ja tekemisen yrittäminen valtaa potilaan mielen, eikä tämä enää sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan.
Tällöin ihminen joko pitkäaikaismasentuu Suomessa – tai muuttaa Aurinkorannikolle ja perustaa karaokebaarin.
Kirjoittaja hankki hiljattain vaimonsa kanssa asunnon Torremolinoksesta.
Loading ...
