Aivan sattumoisin tulin tämän viikon keskiviikkona autoilleeksi aamutuimaan sellaista reittiä, joka vei minut useammankin koulun ohitse.
No, se sattuma oli se, että auto piti viedä korjaamolle, mutta se on turhan murheellinen ja kallis tarina tässä kerrottavaksi.
Eikä se aamukaan nyt ihan niin tuima ollut, kun yhdeksän jälkeen pöristelin.
Mutta tuo sattuma vei minut keskelle alkaneen espanjalaisen kouluvuoden ensimmäistä aamua. Aamua jolloin sadat pienet ihmiset meidänkin kylällämme olivat innostuneina, jännittyneinä – jotkut ehkä hieman peloissaankin – astelemassa ensimmäistä kertaa koulun portista sisään.
Ja lasten saattojoukkoina luonnollisesti vähintään yhtä paljon aikuisia, monet heistäkin ensimmäistä kertaa saattamassa taimeaan opin tielle.
Pieniä ihmisiä selässään isoja reppuja ja päässään ajatusten ja kysymysten tulva.
Periespanjalaiseen tapaan poliisit olivat turvaamassa koulujen edustoilla liikennettä, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman turvallisesti ja järjestyksellisesti.
Valitettavasti panin kuitenkin merkille, että ei koulun edustalta tarvinnut mennä kuin korttelin tai kahden päähän, niin jo oli liian monta oman elämänsä carlos sainzia kaahaamassa kuin heikkopäiset.
Niin lähellä kouluja ja sellaiseen kellonaikaan, että kirjaimellisesti kymmeniä lapsia vanhempineen oli kävelemässä kouluille ja ylittämässä ajoteitä.
Hullun touhua.
Vanhassa laulussa laulettiin, että
”Aja hiljaa isi nyt vain
niin sitten illalla leikitään”
Ajatus laulussa oli se, että isi joutuu menemään autolla töihin ja kotiin kaipaamaan jäävä lapsi toivoo että isi ajaa varovasti, ettei satu mitään, jotta illalla päästään leikkimään.
Kunpa kaikki isit, äidit ja lapsettomatkin muistaisivat ajaa riittävän hiljaa ja turvallisesti, niin että myös lapset pääsevät ehjin nahoin koulun jälkeen isin kanssa leikkimään.
Loading ...
