Kaaauan kauan sitten, paljon ennen Spotifyn, saati muiden suoratoistopalveluiden aikaa, ajoin ensimmäisen kerran yksin autolla Espanjasta Suomeen. Koska omien ajatustensa kanssa jaksaa neuvotella vain jonkin aikaa, piti matkalle tietysti rakennella omat soittolistat, senaikaisilla menetelmillä.
Navigaattorin muistikortille mahtui muistaakseni noin parinkymmenen tunnin mittainen lista, joka koostui siis omista suosikkikappaleistani ja sitä sitten jollain radiotaajuussysteemillä luukutettiin autostereoista.
Muistan elävästi matkan varrelta tilanteen, kun ties kuinka mones itse valitsemani lempikappaleeni tuli ämyreistä, tuumasin itsekseni, että ”vitsi mulla on hyvä musiikkimaku!”.
Erilaiset musiikkimieltymykset tulivat taas mieleeni kun tänä kesänä oli tilaisuus tehdä muutaman päivän mittainen työkeikka Iskelmä Festivaaleilla Himoksella.
Jos jollain sattuu vielä olemaan sellainen käsitys, että iskelmä on yhtä kuin Reijo Kallio ja Viikonloppuisä, niin nyt sitten kipin kapin pois sieltä 70-luvulta.
Festareilla oli loistava kattaus erittäin monipuolista suomalaista musiikkia. Suvi Teräsniskasta Popedaan, Anna Erikssonista Haloo Helsinkiin, J. Karjalaisesta Portion Boysiin ja niin edelleen.
Espanjassa asuessa pääsee välillä unohtumaan, miten kovia artisteja Suomi suorastaan vilisee. Omaan korvaan kun tuo Espanjassa vallalla oleva ylituotettu, kebabbi-komppia jytkyttävä autotunetettu latinopoppi sopii kuin kuutio pyöreään reikään, niin oli kerrassaan virkistävää kuulla jotain ihan muuta.
Tapahtuma oli musiikin ohella täyttä kymppiä myös tekniikan, fasiliteettien ja juhlatunnelman osalta. Kesäinen kansa nautti täysin rinnoin Suomen parhaista artisteista.
Että kun joku espanjalainen seuraavan kerran ihmettelee sinulle, että ”miten te jurot suomalaiset voitte muka olla maailman onnellisin kansa”, niin taluta se korvasta Iskelmäfestareille ja selitä, että meillä on niin hyvä musiikkimaku.
Loading ...
pääsääntöisesti suomalainen musiiokki on melankolista itkuvirttä ja kaikesta valittamista. itse en sellaista negatiivista ruikuttamista jaksa kuunnella. Paljon mieluummin positiivista, pirteää ja mukaansatempaavaa ”autotunetettua latinopoppia” ja reggaetonia