Hintavertailu: lentokentän tax free -hinnoista 89 prosenttia on kalliimpia kuin verkkokaupoissa

Kannattaako matkailijan ostaa hajuvesiä tai kosmetiikkaa Helsinki-Vantaalta tai laivojen verovapaista kaupoista? Tuore tutkimus kertoo karua, kallista kieltä.

Fuengirola.fi
5 min lukuaika
Letokentän ja ruotsin- sekä vironlaivojen tax free -kaupat mielletään edullisiksi ostospaikoikisi, mutta hintatutkimus kertoo toista. Kuva: Finavia.

Kesän matkojen yhteydessä moni suomalainen saattaa suunnata säästöjen toivossa tax free -ostoksille lentokentällä ennen Espanjan Aurinkorannikolle tai muualle lämpimään kohdistuvaa matkaa tai esimerkiksi laivamatkan aikana.

Hintaoppaan tuoreen selvityksen mukaan säästöjä voi kuitenkin olla vaikea yrittää löytää ainakaan Helsinki-Vantaan tax free -kaupoista.

Vertailun 214 tuotteesta 191 löytyi halvemmalla muualta verkosta kuin Helsinki Duty Freen sivuilta. Tax free -hinnat olivat keskimäärin 32 prosenttia kalliimpia samojen tuotteiden alimpaan muualta verkosta löytyneeseen hintaan verrattuna.

Lentokentän kilpailun puute syynä kalleuteen?

– Lentokenttien tax free -hinnat eivät ole selvityksen perusteella niin edullisia kuin mitä perinteisesti ajatellaan, Hintaoppaan Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett huomauttaa.

– Tax free -kaupoista on aiemmin haettu sekä säästöjä että tavallisten kauppojen valikoimista poikkeavia tuotteita, mutta nykyään suurin osa tax free -kauppojen tuotteista löytyy myös muualta ja usein vieläpä halvemmalla. Yksi syy korkeisiin tax free -hintoihin voi olla kilpailun puute itse lentokentällä.

Lue myös: EU-lennoille yllättävä ”varotoimenpide”: nesterajoitukset palaavat Helsinki-Vantaalle

Piirakkamalli siitä, kuinka kalliita tax free -kaupat ovat verrattuna verkkokauppoihin..

Vertailussa mukana olevista kategorioista poikkeuksellisen kalliita tax freessä olivat kellot, aurinkorasvat ja silmänympärysvoiteet. Jokainen edellä mainittujen kategorioiden tuotteista löytyi halvemmalta muualta verkosta kuin Helsinki Duty Freen sivuilta.

Esimerkiksi kellot olivat keskimäärin 59 euroa halvempia muualla.

Helsinki Duty Freen hinnat verrattuna muihin verkkokauppoihin

KategoriatKeskimääräinen alin hinta verkossaKeskimääräinen alin hinta tax freessäKoko kategorian erotus (verkko vs. tax free (%))Koko kategorian erotus (verkko vs. tax free (€))
Kellot158,29217,57-25-59,29
Aurinkolasit133,63169,87-22-36,23
Aurinkorasvat26,6236,60-25-9,99
Hajuvedet65,3288,65-23-23,33
Kosteusvoiteet80,14102,30-19-22,17
Ripsivärit24,0228,63-17-4,61
Lahjapakkaukset29,7232,20-1-2,48
Kasvoseerumit123,24142,88-15-19,64
Silmänympärys-voiteet74,6496,67-20-22,03
Vartalovoiteet42,6051,03-21-8,42
Suihkusaippuat26,7328,05-8-1,32

Huom. Kategorioiden prosentti- ja euroerotuksia ei ole laskettu keskimääräisistä hinnoista, vaan kaikista kategorian sisältämistä hinnoista.

Laivalta kannattaa ostaa lahjapakkauksia

Tallink Siljan ja Viking Linen verkkokaupat suoriutuivat vertailussa hieman Helsinki Duty Freetä paremmin. Vertailussa mukana olleista 662 hinnasta 502 (76 prosenttia) oli kuitenkin halvempia muualla verkossa.

Laivojen hinnat olivat keskimäärin 18 prosenttia kalliimpia kuin muualta verkosta löytyneet samojen tuotteiden alimmat hinnat.

Tästä huolimatta Itämeren laivoilta voi edelleen tehdä löytöjä yhdessä kategoriassa: lahjapakkaukset olivat tax freessä keskimäärin neljä prosenttia halvempia kuin muualla verkossa. Myös aurinkolasit olivat kategoriana hieman halvempia tax freessä.

Kaikki loput vertailun kategoriat legoista hajuvesiin olivat halvempia muualla kuin laivojen verkkokaupoissa. Esimerkiksi aurinkorasvat löytyivät keskimäärin kymmenen euroa halvemmalla muualta kuin laivojen tax freestä.

KategoriatKeskimääräinen alin hinta verkossaKeskimääräinen alin hinta tax freessäKoko kategorian erotus (verkko vs. tax free (%))Koko kategorian erotus (verkko vs. tax free (€))
Suihkusaippuat12,5014,66-17-2,16
Vartalovoiteet19,3723,44-20-4,07
Deodorantit23,7926,35-10-2,53
Silmänympärys-voiteet53,9257,28-7-3,35
Kasvojen puhdistus23,4025,64-12-2,24
Kasvoseerumit44,7049,58-9-4,88
Lahjapakkaukset30,7530,00+5+0,70
Käsirasvat13,4815,95-11-2,47
Legot23,7226,92-11-3,20
Ripsivärit24,2925,20-2-0,91
Kosteusvoiteet41,0044,64-11-3,65
Hajuvedet59,4869,34-14-9,88
Shampoot17,3517,78-9-0,44
Aurinkorasvat26,8536,72-24-9,87
Aurinkolasit32,3031,660+0,64

Huom. Kategorioiden prosentti- ja euroerotuksia ei ole laskettu keskimääräisistä hinnoista vaan kaikista kategorian sisältämistä hinnoista.

Kun mukaan otetaan kaikki vertailuun sisältyneet hinnat sekä lentokentältä että laivoilta, keskimäärin 82,5 prosenttia hinnoista oli halvempia verkossa kuin tax freessä.

Matkalle lähteville Matinvesi-Bassetilla on yksinkertainen neuvo.

– Tax free -ostoksilla kannattaa muistaa samat asiat kuin alennusmyynneillä. Punaiset hintalaput ja suuret alennusprosentit voivat hurmata helposti, mutta aina on vaihtoehtoja, Matinvesi-Bassett toteaa.

– Nopeakin hintojen vertailu auttaa yleensä selvittämään, onko kyseessä todella tarttumisen arvoinen tarjous. Omaan ostokseen voi usein olla huomattavasti tyytyväisempi, kun tietää saaneensa sen parhaaseen mahdolliseen hintaan.

* Hinnat on otettu ajalta 27.-28.5.2025. Kokonaisuudessaan vertailussa oli mukana 214 hintaa Helsinki Duty Freen verkkokaupasta ja yhteensä 662 hintaa Tallink Siljan sekä Viking Linen verkkokaupoista. Todellisuudessa tuotteiden hinnat voivat vaihdella esimerkiksi myymäläkohtaisten tarjouskampanjoiden vuoksi. Helsinki Duty Freen kohdalla matkan lopullinen määränpää voi vaikuttaa tuotteen hintaan. Vertailuhinnat perustuvat Hintaoppaan omaan dataan, joka sisältää lähes 900 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot. Hintoihin ei olla laskettu mukaan jäsenyysalennuksia, toimitusmaksuja tai muita lisäkuluja. Vertailu ei koskenut esimerkiksi elintarvikkeita sekä alkoholi- tai tupakkatuotteita, vaan pelkästään taulukoissa nimettyjä kategorioita.

** Itämeren laivoilla tuotteita saa ostettua verovapaasti vain laivan pysähtyessä Ahvenanmaalla. Vertailussa on kuitenkin otettu huomioon kaikki Viking Linen sekä Tallink Siljan tarjoamat reitit, sillä tuotteiden hinnat voivat olla halvempia laivalla myös ilman verovapautta.

Jaa tämä artikkeli
Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *