Aki Tykin ja Dannyn biisin sanoja mukaillen, ihmisellä taitaa olla aina ikävä jonnekin.
Elin ensimmäisen kesän seitsemään vuoteen Suomessa. Hankkiessani toukokuussa kesäpaikan ja vesivehkeitä, olin tietoinen Suomen epävakaasta kesästä ja sen tuomista haasteista nauttimisen kanssa. Olihan kokemukset vuosien takaa mielessä, kun eräänäkin juhannuksena lakaisin lunta pois etupihani rappusilta. Silti ikävöin Suomen kesää ja monia asioita Suomesta.
Ratkaisuni syy oli Espanjan kuuma kesä. Koska olen jo teini-iän ohittanut jantteri, vaikka jutuista ei aina uskoisi, on liika kuumuus ollut viimeisinä vuosina ahdistavaa ja kesä on kulunut sisällä ilmastoinnin alla. Koin että kesä menee hukkaan, jos sen viettää sisällä.
Nyt kolmen kesäkuukauden jälkeen huomaan, että yhä enemmän ja enemmän alkaa olla ikävä etelän palmuja, lämpimiä iltoja ja valoisia päiviä. Siis juuri niitä, joita pakoon lähdin Suomeen.
Suomessa on entiseen tapaan alkanut ahdistaa sateiden lisäksi jälleen suomalaisten veronmaksajien rahan jakaminen ulkomaalaisille, sekä tuon ilmiön romahduttama turvallisuustilanne. Etelän maissa ollessa näitä ei muista ja niihin ei törmää, ellei avaa iltapäivälehtiä netistä.
Kun lokakuussa pakkaan tavarani ja suuntaan kentälle, alan ottaa aikaa, milloin palmujen ikävöinti kääntyy taas ikäväksi Suomeen. Tällä noidankehällä ajattelin sitten jatkaa lähivuodet, jos elämää riittää.
Eipä aikaakaan ja lasken varpaat santaan ja popsin yhden Acai Bowlin meren kohinaa kuunnellessa. Murehditaan sitä ikävää sitten myöhemmin.
Loading ...
