Henry Aflecht: ”Espanjalaisille annettiin avaimet vielä reikäpäisempään menoon”

Fuengirola.fi:n kolumnissaan Henry Aflecht ihmettelee, miksi "maailman laiskimmalle kansalle" annettiin uusi korkeampi nopeusrajoitus, joka olisi ollut paljon tarpeellisempi Suomessa.

Fuengirola.fi
2 min lukuaika

Vihdoin se on totta. Periaatteessa.

Olen Suomessa vuosikymmenet autoilla ajelleena ihmetellyt, kun autokanta uusiutuu vuosi vuodelta, mutta nopeusrajoitukset pysyvät samoina. Monethan niistä on rusikoitu voimaan hiukan hevoskärryjen jälkeen. Aika harvassa ovat autot, joiden jarrutusteho olisi samaa luokkaa kuin rajoitusten voimaantulon aikaan.

Espanja päätti nyt ottaa kokeiluun AP-7-tiellä 150 kilometrin rajoituksen joillain alueilla ja tieolosuhteista riippuen. Hieno idea, mutta väärä maa.

Kuten olen jossain kirjassani todennut, tämä on kerrassaan kummallinen kansa. Olet missä tahansa hoitamassa ihan mitä asiaa tahansa, se ei hoidu ja kaikki takkuaa. Kiire ei ole minnekään. Paitsi sitten kun päästään liikenteeseen.

Espanjan liikenteen hoppu ja mielipuolisuus ei voi johtua heidän tehokkaasta ja aikaansaavasta luonteesta, vaan jostain mitä en ole vielä keksinyt. Jos ja kun he pääsevät elävänä perille ja saavat Seatin parkkiin vähän naapuriautoa töytäisten, kiire loppuu siihen. Nyt heille annettiin avaimet vielä reikäpäisempään menoon, vaikka kiire ei oikeasti ole minnekään.

Kysyn vaan kansalaisena ja yhteiskunnan jäsenenä, että kun tässä EU:ssa ollaan, minkä ihmeen takia maailman laiskimmalle kansalle annetaan rajoitus, jolle olisi käyttöä tehokkailla suomalaisilla pitkien välimatkojen maassa?

Eikö suomalaiset päättäjät voisi tutustua nykyautojen tekniikkaan ja varsinkin suomalaiseen tiekantaan, joka on pitkälti luotisuoraa Espanjaan verrattuna. Täällähän jo 120 tuntuu paikoitellen mutkissa ja mäissä joskus hullulta ylinopeudelta.

Erittäin hyvä suunta, mutta aivan väärässä maassa. Tulen sitä silti noudattamaan lappu lattiassa, koska nythän sen normaalin 40 kilsan ylityksen kera voi päästellä Portugaliin 190 lasissa. Kiitos siitä.

Jaa tämä artikkeli
5 kommenttia
  • Asioita, jotka ovat tapahtuneet Espanjassa nopeasti ja täsmällisesti (puhuin espanjaa): rannekellon pariston vaihto kultasepän lliikkeessä, kenkien korjaus suutarilla, taksin tilaaminen ja taksin saapuminen, saldon lataaminen pre-paid puhelimeen tupakkakaupassa, asiointi apteekissa.

    • Meillä on kohtuullisen hyvä kokemuksia Espanjasta: kodinkoneet toimitetaan kotiin kuten sovittu (Carrefour), varaajan korjaaja saapui ajallaan, terkkarin lääkäriin pääsi aikaa varaamatta puolen tunnin odotuksen jälkeen jne. Mies tosin hoitelee asioita espanjaksi.

  • Parahin Henkka,
    Miksi kidutat itseäsi maassa, josta et ole löytänyt mitään hyvää sanottavaa?
    Milloin remppamiehet on myöhässä, eikä jälkikään sinua miellytä, kauppojen tuotevalikoimakaan ei tunnu sinua miellyttävän.
    Mitä tuohon nopeusrajoitukseen tulee, niin tiet täällä Espanjassa ovat niin paljon parempia kuin Suomessa, että täällä on mahdollista ajaa turvallisesti tuota 150 km/h, Suomen tiet ovat niin huonoja paikoitellen, että hyvä jos siellä uskaltaa ajaa 100 km/h.
    Eikä tuota 150 km/h ole jokaiselle tielle tarkoitus laittaa, vaan kokeiluluonteisesti tietylle pätkälle. Kukaan järkevä ei tuollaista vauhtia ajele esim. mutkaisella vuoristotiellä, paitsi ehkä joku hullu suomalainen, joka kuvittelee olevansa rallikuski avoautossaan.

    • Ei ehkä laiskin, mutta byrokratia on iskostettu espanjalIsiin jo äidin maidossa. He itse hallitsevat ”leimaa leiman päälle koukerot”, mutta ns. sivistyskansoiĺle se näyttäytyy monimutkaiselta. Vaikeaselkoisuutta lisää että jokaisella maakunalla on omat byrokraattiset erikoisuutensa.

    • Varmasti yli 40.000 km/ 10 talvea 🇪🇦 omaa autoilua ja Etenkin prätkäilyä, niin siellä pärjää mainiosti! Tietyt erot: lyhyet rampit, liikenneympy4äkäytännöt, suojateiden pyhyys, liukkaampi asfaltti.. Enemmän Räikkösiä on 🇫🇮 teillä !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *