Hait ja valas

Mennyt viikko meni kaloja ja vedessä liikkuvia kokoliaita nisäkkäitä ihmetellessä. Pohjoisen kylmien kelien kasvattina en ihmetellyt juurikaan sitä, että Välimeressä Fuengirolan kohdalla voisi uida hai, mutta Perämerelle eksynyttä ryhävalasta ihmettelin pidempäänkin. Joku nerompi merivartija keksi kertoa, että valaan tomtom oli mennyt sekaisin.

Ei liene ensimmäinen kerta, kun teini-ikäinen eksyy kotireviiriltään. Siikarysästä pelastettu valas oli mitaltaan vasta vajaa kahdeksanmetrien eli siis vielä kaukana lajinsa aikuisuudesta. Sitä se nerompi merivartija ei edes yrittänyt – ei ainakaan julkisesti – miettiä, että olisiko luontokappaleelle tullut äitivalaan kanssa riitaa esimerkiksi hetuloiden harjauksesta tai kotiintuloajoista.

Kirjoitan tätä kolumnia mökin terassilla Suomen kevään ihmeestä eli lämmöstä nauttien. Ihme se voi olla lämpökin, sillä viime kesänä ei meren rannassa ollut yhtään näin kaunista päivää, ei likikään. Ulos lähtiessäni tulin vilkaisseeksi appiukkovainaan joskus lomamatkaltaan ostaneita hain leukaluita. Siunasin siinä mielessäni, että meiltä on mökkirannasta nostettu ylös ainoastaan 17,3-kiloinen hauki.

Fuengirolan haiuutinen oli maanantain iltapäivälehdessä näkyvästi esillä, mutta hai-uutisista se jäi palstatilassa mitaten selvästi kakkoseksi. Voiton vei tositarina siitä, miten romaniperhe ei ollut saanut palvelua Nesteen huoltoasemalla. Kun tilanteen videoinut romani-isä oli kysynyt, johtuuko tilanne kenties siitä, että hän on mustalainen, oli vastaus myöntävä.

En edes yritä puuttua siihen, miksi romaneja kohdellaan huonosti. En edes yritä viitata itseaiheutettuun päänsärkyyn, pois se minusta. Fakta kuitenkin on, että nykypäivän Suomessa kaikenlainen etnisyydestä johtuva syrjintä on kiellettyä. Se on tosiasia, jonka luulisi olevan myös bensanmyyjien tiedossa. Toisin toimimalla tarinan myyjä olisi ehkä joutunut puremaan periaatehammastaan, mutta niin hän olisi välttynyt lööppiotsikolta ja mitä todennäköisimmin tulossa olevalta kutsulta raastupaan.

Itse törmäsin meidän suomalaisten mielissä sitkeänä elävään rasismiin viimeksi kirjoittaessani vapun iltapäivälehteen aukeaman kuvallisen jutun kahdesta kotikaupungissani Raumalla opettajaksi opiskelevasta namibialaisesta nuoresta. En olisi voinut ikinä edes kuvitella, millaisia reaktioita Elviksen ja Uniquen – ne ovat poikien kasteessa saamat nimet – tarina voisi synnyttää. Iso osa nettiin tulleesta palautteesta oli sanalla sanoen silkkaa skeidaa.

Kyseisessä jutussa oli selkeästi sanottu, että Namibian valtio huolehtii niin Raumalla opiskelevien nuorten opiskelukustannuksista, majoituksesta kuin päivärahoistakin, mutta mitä ilmeisimmin suurimmalla osalla juttuun reagoineista ei ollut kykyä ymmärtää lukemaansa.

Nettipalautteessa nimittäin syytettiin niin Suomen valtiota kuin sosiaalitanttojakin siitä, että haalimme ties mistä Afrikan syövereistä tänne väkeä muka opiskelemaan. Valtaosa kirjoittajista ei yksinkertaisesti suostunut uskomaan, että maksaja voisi todellakin olla opiskelijat tänne lähettänyt Namibian valtio.

En edes yritä väittää olevani täydellinen, mutta koskaan ennen en ole pitkän ikäni ja urani aikana kuullut olevani ne….in persettä nuoleva yhteiskunnan varoilla ilmeisesti itsekin elävä työnteosta vieraantunut suvakkihomo. Positiivinen vappujuttu kannatti kirjoittaa, sillä nyt ainakin tiedän, mikä olen.

Palautetta lukiessani tunsin itseni lähinnä surulliseksi. Suretti erään pieneksi kutistuneen puolueen puolesta, kun tajusin, että ennen kyseiselle puolueelle numeron kirjoittaneet ovat siirtyneet kirjoitusharrastuksessaan netin puolelle. Ja Soinikin on poissa.

Asko Tanhuanpää

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Tylsä (3)
  • Mielenkiintoinen (2)
  • Erinomainen (0)
  • Hyödyllinen (0)
  • Vanha uutinen (0)