Viihde

Gugi ja Olli – Juttuja ja musiikkia menneiltä vuosilta

 Fuengirola.fi | Aurinkorannikon uutiset

Gugi ja Olli paitsi soittavat hienoa musiikkia, he myös kertovat hauskoja tarinoita.

Kaksi vanhaa mestaria Gugi Kokljuschkin ja Olli Ahvenlahti lupaavat kertoa meheviä ja hauskoja tarinoita muusikoiden menneistä vuosikymmenistä. Luvassa on juttuja sekä herrojen itsensä kokemuksista että kohtaamisista suurien maailmantähtien kanssa.

Kaksi vanhaa mestaria Gugi Kokljuschkin ja Olli Ahvenlahti lupaavat kertoa meheviä ja hauskoja tarinoita muusikoiden menneistä vuosikymmenistä. Luvassa on juttuja sekä herrojen itsensä kokemuksista että kohtaamisista suurien maailmantähtien kanssa.

Gugi Kokljuschkin on suomalaisen musiikkielämän legenda. Hänen uransa ulottuu 60-luvun alkupuolelle saakka. Suurin menestys tuli Topmost -yhtyeen solistina, isoin hitti oli Merisairaat kasvot. Artistiuran jälkeen Gugi heittäytyi mukaan levy-yhtiöbusinekseen ja oli vuosikymmenten saatossa luomassa uraa kymmenille suomalaisille tähdille. Artistin elämä kutsui jälleen 2010-luvulla ja ensimmäisen soololevynsä hän julkaisi vuonna 2014. Uuden tulemisen myötä Gugin kappaleet ovat soineet tiuhaan suomalaisilla radiokanavilla. Esimerkiksi Radio Suomessa kaksi kappaletta on noussut soittolistan soitetuimmaksi.

Mittava on myös Gugin säestäjän Olli Ahvenlahden ura. Hän on kerännyt kannuksensa jazz-piireissä, mutta yhteistyökumppaneina ovat olleet myös eturivin iskelmä- ja poplaulajat. Kansa muistaa hyvin myös Jean-Pierre Kuselan pianistin Puppen, joka oli Ahvenlahden sympaattinen hahmo.

Gugi ja Olli esittävät Ravintola Kukon keikalla lauantaina 30.3. klo 19 paljon tuttua musiikkia 60- ja 70-luvuilta. Mukana on sekä kotimaista että kansainvälistä materiaalia. Myös Gugin uudempia lauluja toki kuullaan. Hae lippusi ajoissa Centro Finlandian Infosta ja soita ja varaa paikkasi +34 646 111 203

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa