Minna Landen, 39, avasi ensimmäisen Glow Beauty kauneushoitolan Fuengirolaan vuonna 2017. Nyt oli aika avata jälleen uusi liike ja tällä kertaa kyseessä onkin erityisen kunnianhimoinen hanke.
– Ensinnäkin tilaa on 200 neliömetriä, eli tämä on erittäin iso. Meillä on kuusi hoitohuonetta ja todella iso kampaamopuoli, Minna mainitsee.
– Tila on rakennettu ihan alusta alkaen huonesuunnitelmia, sähkö, vesiä ynnä muita myöden. Aikaakin meni puolisen vuotta, mutta nyt on kaikki viimeisen päälle.
Uusi Glow Beauty Feria sijaitsee nimensä mukaisesti aivan Fuengirolan feria-alueen vieressä, noin sata metriä feria-alueen portilta Los Bolichesin suuntaan. Saatavilla on monipuolisesti kaikkia kauneudenhoidon palveluita ja hoitoja.
– Meiltä saa jalkahoidot, käsihoidot, geelilakkaukset, oikeastaan kaikki kosmetologiset palvelut ja esteettiset hoidot, Minna luettelee.
Hän mainitsee myös uuden liikkeen erityisen uutuuden, Head Span.
– Ja totta kai laajat kampaamopalvelut, kuten hiustenpidennykset, leikkaukset, värjäykset miehille ja naisille, hän jatkaa.
Yli puoli vuotta kestäneen suunnittelu- ja rakennusvaiheen jälkeen Minna Landen hymyili tyytyväisyyttään, kun uusi liike vihdoin saatiin auki.
– Olo on nyt erittäin helpottunut ja tyytyväinen, koska lopputulos on erittäin kaunis.
Myös avajaispäivänä liikkeessä runsaslukuisena viihtyneet asiakkaat olivat tyytyväisiä näkemäänsä.
– Asiakkailta olemme saaneet paljon todella positiivista palautetta, Minna iloitsee.
Glow Beauty Feria sijaitsee osoitteessa Avenida Nuestro Padre Jesús Cautivo (ns. junakatu), 5.





