Yhtye, joka koostuu yhdeksästä lahjakkaasta laulajasta, on tullut tunnetuksi erinomaisista live-esiintymisistään ja energisistä konserteistaan.
Fugesingersin syksyn ja kevään showt ovat muodostuneet monille tärkeiksi kulttuurihetkiksi, ja näin ollen kevään ensimmäiset liput on varattu jo marraskuussa edellisen shown jälkeen. Tämän kevään ”Seikkailu Raiteilla” on täynnä tuoreita sävelmiä, uusia sovituksia ja ennen kaikkea rohkeaa sukellusta musiikin maailmaan.
Las Palmerasin isot showt
Fugesingersin joulukonsertit saivat kiitosta svengaavista esityksistään ja yllättivät faninsa, mutta iso Las Palmeras -salissa pidettävä show on edelleen yhtyeen tavaramerkki. Lavalla vaihdetaan tyylilajista ja tunnelmasta toiseen sulavasti, ilman turhia välitarinointeja. Vaikka esityksessä koetaan muutama veret seisauttava ja tunteita herättävä musiikkihetki, pääpaino on iloisessa ja vauhdikkaassa musiikissa, joka tuo hymyn huulille pitkäksi aikaa.
Monipuolinen Seikkailu raiteilla
-Seikkailu Raiteilla on kuin musiikillinen matka, joka kuljettaa meidät aikakausien ja kulttuurien läpi. Tavoitteemme on tarjota yleisölle ainutlaatuinen kokemus, jossa yhdistyvät eri puolilta maailmaa nousevat tunnelmat ja rytmit, kertoo kapellimestari Kari Alajuuma.
Fugesingers on tullut tutuksi heittäytymisestä. Joka show tuo aina jotain aivan uutta. Yksi Seikkailu Raiteilla -illan kohokohdista on Laura Vairilan suunnittelema a cappella -esitys, joka tuo lavalle neliäänisen sovituksen. Vairila on Suomessa asuessaan luonut paljon sovituksia naiskvartetille, mutta tällä kertaa hänen kynänsä iski kiinni yhteen tuttuun suomirockin klassikkoon, joka muotoutui aivan uudenlaiseksi sekakvartetin esitykseksi ilman säestystä.
Fugesingersin miesten humoristiset yhteiskappaleet ovat myös saaneet oman paikkansa yhtyeen ohjelmistossa, ja yleisö odottaakin jo innolla, mitä tämä lisänimen ”Peräkammarin sävelpojat” -kokoonpano esittää tällä kertaa. Aiempina vuosina miesten ohjelmistoon on kuulunut esimerkiksi ”Tuikku murheisiin” ja ”Vanha kivennapalainen vitutuslaulu”.
Kaikille avoin show
Fugesingersin esitykset ovat vakiintuneet osaksi ulkosuomalaisyhteisön kulttuuria, mutta ne tarjoavat myös tilaisuuden yhteisön kokoontumiseen, elämyksien jakamiseen ja yhteisöllisyyden luomiseen – aivan kuten Suomela-yhdistyksenkin tarkoitus on. Yleisö ei tarvitse jäsenkirjaa, sillä Fugesingersin show:t on suunnattu kaikille, niin suomalaisille kuin kansainväliselle yleisölle. Musiikki ei tunne rajoja!
Fugesingers etsii myös uusia laulajia mukaan joukkoonsa. Mukaan voi hakea, jos on valmis heittäytymään ja sitoutumaan yhteiseen projektiin. Harjoituksia pidetään kerran viikossa, ja laulajat opettelevat kaikki sanat ulkoa. Ryhmässä vallitsee erinomainen yhteishenki, joten tämä harrastus tarjoaa varmasti monia upeita hetkiä.
VIP-liput on jo myyty loppuun, mutta tavallisia lippuja tähän Seikkailuun Raiteilla saa vielä. Musiikkiseikkailulipun hinta on vain 20 euroa. Myyntipaikat ovat Dos Renos, La Nave, Levanto, Q Bar, Refla, Suomela, Torremolinoksen Kymppipaikka sekä sähköpostitse osoitteesta fugesingers@gmail.com.
INFO
- Fugesingers on Suomelassa treenaava lauluyhtye, perustettu tammikuussa 2023
- Aiemmat showt: syksy 2023 Vauhti Kiihtyy, kevät 2024 Vauhti sen kun Kiihtyy, syksy 2024 Laulusta Kuplien, kevät 2025 Keväthuumaus
- Taiteellinen johtaja: Merike Link
- Musiikillinen kapellimestari & säestykset: Kari Alajuuma
- Markkinointi: Erja Siljamo
- Äänentoisto ja show-tekniikka: Pekko Simonsuuri
- Laulajat: Olavi Ala-aho, Kari Alajuuma, Tuomo Collan, Tuula Kaunisto, Merike Link, Juha Päivärinta, Eliisa Sarkkinen, Erja Siljamo ja Laura Vairila
- Tällä hetkellä Fugesingers etsii joukkoonsa uusia innokkaita showlaulajia.