Fuengirola valmiina ferioihin

 

Virallinen avajaistilaisuus järjestetään tuttuun tapaan Palacio de la Pazissa, kello 21.30 alkaen. Avajaisjuhlallisuuksien päätteeksi sytytetään feria-alueen pääporttien juhlavalaistus.

Fuengirolan feriat juhlitaan kaupungin suojeluspyhimyksen Virgen del Rosarion kunniaksi. Juhlilla on pitkät perinteet, sillä ensimmäiset muistiinmerkinnät löytyvät jo vuodelta 1876.

Feriat ovat samalla koko kansan juhla. Tämän johdosta niiden aikana monet liikkeet ovat kiinni, eikä virastoissa asioiminenkaan suju välttämättä ihan normaalien aukiolojen puitteissa.

- Mainos -

Ferioiden pääasiallinen juhlapaikka on – totta kai – feria-alue. Porteista sisään tultaessa, on alueen alkupää omistettu perheen pienimmille. Moninaiset huvipuistolaitteet riemastuttavat ja pitävät myös sellaista meteliä, että omia ajatuksia on joskus vaikea kuulla.

Feria-alueen loppupää on omistettu pienille juhlahuoneille, eli peñoille, joissa laulu raikaa ja jalalla laitetaan koreasti. Ja totta kai tarjolla on myös ruokaa ja juomaa.

Pukeutuminen on oleellinen osa ferioiden juhlimista. Naiset pukeutuvat tyköistuviin, toinen toistaan upeammin väritettyihin flamencomekkoihin. Jos mahdollista, leidit hankkivat joka vuosi uuden puvun. Parhaat puvut on tehty käsin, ja hinnat ovat sen mukaiset. Miesten yllä suosittu asu on hevosmiehen puku. Myös hevoset ovat näkyvä osa Feriaa.

Poimintoja feriaviikon ohjelmasta:

Sunnuntaina 6.10.

klo 21.30 Ferioiden avajaiset

Maanantaina 7.10.

klo 10.00 Messu Plaza de la Constituciónilla

- Mainos -

klo 21.00 Ilotulitus

klo 22.30 María Villalónin konsertti Palacio de la Pazissa

Tiistaina 8.10.

Lasten päivä. Feria-alueen kaikkiin tivolilaitteisiin pääsee puoleen hintaan.

klo 18.00 ja klo 20.00 Lastenjuhla, jossa esiintyy Pica Pica

Keskiviikkona 9.10.

klo 22.30 Flamencofestivaali Palacio de la Pazissa

Torstaina 10.10.

- Mainos -

klo 22.30 Iván Ferreiron konsertti Palacio de la Pazissa

Perjantaina 11.10.

klo 22.0 Virginia Gómez Palacio de la Pazissa

Lauantaina 12.10.

klo 22.30 Diana Navarron konsertti Palacio de la Pazissa

Lähde: malagaweb.com

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...