perjantai, maalis 29, 2024

Fuengirola käyttää 600.000 euroa joulurahoja kriisin helpottamiseen

 

Yksi suuri säästökohde on kaupungin jouluvalaistus. Osa jouluvalaistuksesta toteutetaan normaalisti, jotta esimerkiksi kauppiaiden kovasti kaipaama joulun tuntu säilyisi. Silti jouluvaloista tinkimällä on laskettu syntyvän lähes 330.000 euron säästö.

Pandemia-ajan henkeen sopivasti sellaiset valaistuselementit, jotka keräisivät ääreensä suuria väkijoukkoja, karsitaan tänä vuonna pois. Hyvä esimerkki tästä on plaza de España -aukiota perinteisesti koristanut suuri joulu pallo. Sen näkeminen siirtyy nyt seuraavaan vuoteen.

Täydessä pimeydessä ei silti tänäkään vuonna tarvitse jouluostoksille vaeltaa. Fuengirolan alueella asennetaan tänä vuonna tarkalleen suunniteltuna 1.699.251 LED-valoa yhteensä yli 70 eri paikkaan. Tästä lystistä kaupungille kertyy laskua reilut 310.000 euroa. Rahaa menee valaistukseen siis hieman alle puolet siitä mitä normaalisti menisi.

- Mainos -

Valaistuksen ohella lisää säästöä syntyy siitä, että monet joulun ja uudenvuoden viettoon liittyvät juhlat ja tapahtumat on peruttu, koska väkijoukkojen muodostumista on nyt vältettävä. Tapahtumien peruuntumisesta on laskettu syntyvän lähes 280.000 euron säästö.

Säästyneet rahat, yhteensä yli 600.000 euroa, kaupunki aikoo käyttää covid-19 pandemian aiheuttamista vaikeuksista kärsivien asukkaiden ja toimialojen tukemiseen.

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...