perjantai, maalis 29, 2024

EToro listautuu pörssiin – oletko mukana?

Etoron pörssilistautuminen julkistettiin maaliskuussa 2021, vain hetki sitten. Yhtiön kerrottiin listautuvan pörssiin käyttäen apunaan SPAC-yhtiö Fintech Aquisition V:tä, joka avustaa listautumisessa. Tämä uutinen on saanut sijoitusmaailman suorastaan tohkeisiinsa, sillä riippumatta siitä, käytätkö itse eToroa vai jotakin muuta sijoitussovellusta, tiedät varmastikin tämän mittakaavan tapahtuman merkityksen pörssille. Tässä tilanteessa sijoittajan tulee kuitenkin aina ensimmäisenä miettiä omaa hyötyään sijoituskohteeseen sijoittamisesta. Tärkeimpänä kysymyksenä lieneekiin siis se, tulisiko sinun sijoittaa eToroon, nyt kun siitä tulee helposti mahdollista.

 

Suositut julkiset sijoitusalustat

Kuten monet lukijoistamme varmasti jo tietävätkin, on eToro eräs maailman suosituimmista sijoitusalustoista, joka mahdollistaa edullsiten kulujensa ja laajan valikoimansa avulla todella helpon sijoittamisen kaikille sektoreille, niin vasta-alkajille kuin sijoituskonkareillekin. Tämän lisäksi on eToro myös omien sanojensa mukaisesti sosiaalinen sijoitussovellus, joka mahdollistaa omien sijoitusten jakamisen sekä ammattisijoittajien salkkujen seuraamisen ja kopioimisen omiin sijoituksiinsa. EToro tarjoaa käyttäjilleen myös varsin houkuttelevan hinnoittelumallin, sillä suorat osakeostot ovat eTorossa täysin välityskuluttomia, joten kaikki tuotto menee omaan taskuusi. Nämä tekijät ovatkin kasvattaneet eTorosta lyhyessä ajassa erittäin laajan sijoitusalustan, joka on suuressa suosiossa ympäri maailman niin uusien sijoittajien kuin jo toisella alustalla aloittaneiden konkareiden keskuudessa. Lukemalla eToro kokemuksia, pystyt itsekin muodostomaan omaa kuvaa kyseisen osakkeen mahdollisesta menestyksestä.

 

- Mainos -

Sijoitussovellus eToron nauttima suuri globaali suosio onkin saanut monet sijoitusalan konkarit ja asiantuntijat suorastaan innostumaan tästä pörssilistautumisesta. Luotto eToron vahvaan menestykseen pörssissä on varsin suuri, monien sijoitusjulkaisujen suosittaessa tähän sijoittamista, yksityissijoittajien markkinoiden ainoastaan kasvaessa kasvamistaan yhä kovempaan tahtiin. Etenkin nuorten suuren sijoituskiinnostuksen odotetaan heijastuvan suuresti tällaisen modernin sijoitusalustan suosioon. Tämän lisäksi todennäköisyyttä eToron vahvalle menestykselle nostavat eToron hiljattain valikoimaansa lisänneet kryptovaluutat, eToron ollessa omien sanojensa mukaisesti ainoa sijoitussovellus, josta pystyt ostamaan sekä perinteisiä sijoituskohteita kuten osakkeita, mutta myös kryptovaluuttoja.

 

 

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...