perjantai, maalis 29, 2024

Espanjassa toistaiseksi pandemian synkin päivä

 

 

Terveydenhoitohenkilökunta ympäri maan työskentelee vaivojaan säästämättä, lisää rajoituksia säädetään ja niiden noudattamista valvotaan koko ajan tiukemmin. Silti koronaviruksen aiheuttama pandemia vaati maanantaina Espanjassa enemmän uhreja kuin yhtenäkään aiempana päivänä.

Maanantaina puolen päivän aikoihin kirjatut Espanjan viranomaisten lukemat kertovat, että edellisen 24 tunnin aikana maassa menehtyi koronavirukseen 462 henkeä. Todettujen tartuntojen määrä on jo yli 33.000.

- Mainos -

Hyvänä uutisena voidaan pitää sitä, että yli 3.300 tartunnan vuoksi sairaalaan joutunutta on jo toipunut niin että heidät on voitu kotiuttaa.

Maanantain viralliset luvut:

Andalusia:

  • Todettuja tartuntoja 1.961
  • Tehohoidossa 77
  • Kuolleita 58
  • Kotiutettuja 50

Espanja:

  • Todettuja tartuntoja 33.089
  • Tehohoidossa 2.355
  • Kuolleita 2.182
  • Kotiutettuja 3.355

Fernando Simón Espanjan terveysministeriöstä totesi maanantain tiedotustilaisuudessa, että tartuntojen huippu saavutetaan todennäköisesti tällä viikolla. Hänen mukaansa lähipäivät ovat kriittisen tärkeitä.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...