torstai, maalis 28, 2024

Espanjan uutiskatsaus 7.11.2019

 

Malagan metro saavuttaa tänään 30 miljoonan matkaajan rajapyykin ja tätä juhlistetaan asiaan kuuluvin menoin.

Poliisi pidätti Marbellan kulmilla 47-vuotiaan liikenteessä sekoilleen miehen, joka muun toilailunsa ohessa mm. törmäsi poliisin ajoneuvoja päin.

Suomessa julkaistun tutkimukseen mukaan suomalaiset suhtautuvat rattijuopumukseen muita eurooppalaisia, kuten espanjalaisia, tiukemmin.

- Mainos -

Kommentti: Asian olisi saanut kyllä helpommin selville, jopa ilman kallista tutkimusta. Ei muuta kuin lauantaina istumaan pienen espanjalaisen kylän ravintolan eteen ja katselee paikallista toimintaa ja elämänmenoa.

FC Barcelonan päävalmentaja Ernesto Valverdelle ounastellaan potkuja.

Kommentti: Tosin asia ei yllätä, sillä Barcelonan päävalmentajalle ounastellaan miltei aina potkuja.

Suomessakin on aloitettu spekuloimaan Espanjan mahdollisella vaalituloksella. Muutama tutkija on kommentoinut hyvin, ettei Espanjalla ole traditiota koalitiohallituksista, joka saattanee hankaloittaa tai pikemmin pitää tilannetta edelleen hankalana tuloksesta riippumatta.

Kommentti: VOX on kuitenkin nousussa ja muuttanee Espanjan poliittista ilmastoa tulevaisuudessa.

Britit ovat varmaan alkaneet lukea näitä uutisia ja ostavat kalliita asuntoja Espanjasta ns. ”kultaviisumin” vuoksi, jolla turvataan oleskeluoikeus mahdollisen hankalan Brexitin varalta.

Kommentti: Voisiko joku britti vihjaista muille briteille, että ”kultaviisumi” perustuu asetukseen, jota voidaan tarvittaessa muuttaa. Mahtaakohan VOX pitää ajatuksesta, jossa brittiläinen yläluokka omistaa suurimman osan maan parhaista asunnoista? Toki näin ei vielä ole…

Kuuluisa espanjalainen tiedenainen Margarita Salas on kuollut 80-vuoden iässä.

- Mainos -

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...