perjantai, maalis 29, 2024

Espanjan uutiskatsaus 28.10.2019

 

Kataloniassa mielenosoitukset tuskin hiipuvat hetkeen. Sunnuntain mielenosoitukseen osallistui arviolta noin 400.000 katalaania. Mellakoijien määrää on puolestaan vaikeaa arvioida luotettavasti.

Kommentti: Espanjan pääministerin mukaan itsenäisyyspyrkimyksellä ei ole kansan tukea. Mitenköhän vajaa puoli miljoona ihmistä Barcelonan kaduilla vaikuttaa asiaan?

Katalonian Badalonassa on käyty poikkeuksellisen kovia välienselvittelyjä ulkomaalaisten ryhmittymien välillä. Väkivaltaisissa yhteenotoissa on ollut osallisena jopa yli 30 henkilöä. Yksi henkilö on kuollut ja kolme loukkaantui vakavasti tapahtumiin liittyen. Asiasta on liikkeellä poikkeuksellisen raakaa videomateriaalia Espanjan mediassa.

- Mainos -

Fernando Alonso on taas päässyt ääneen. Tällä kertaa Alonso pohtiikin siirtymistä WRC-ralliin Tommi Mäkisen johtamaan Toyotan talliin.

Marbellan kulmilta tieltä A-7 tienvarresta on taas löytynyt ruumis. Ruumiissa havaittiin ampumahaavoja ja uhrin uskotaan olevan kotoisin Bulgariasta.

Itsenäiset yrittäjät (Autonomot) saavat tällä hetkellä Espanjassa keskimäärin noin 500 euroa vähemmän eläkettä kuussa verrattuna normaaleihin palkansaajiin.

Espanjalainen yhtiö Sateliot aikoo ottaa avaruuden ja satelliitit haltuun. Yhtiö suunnittelee lähettävänsä avaruuteen noin 20 uutta nanosatelliittia seuraavan kahden vuoden aikana. Budjetti hankkeelle on suunnilleen 100 miljoonaa euroa, jolle yhtiö hakee nyt rahoitusta.

Syksyn flunssarokotteiden antaminen aloitetaan tänään. Viime flunssakaudella Andalusiassa diagnostisoitiin yli 95.000 flunssatapausta. Sairaalahoitoa vaati noin 400 tapausta.

Lähteet:

Laprovincia.es, Elpais.com, Elmundo.com, Rtve.es, Diariosur.es, Malagahoy.es, Ampparit.com

Espanjan tv-kanavien uutislähetykset.

- Mainos -

Teksti: M. Aaltonen

Huom. Uutiskatsauksissa olevat materiaalit ovat tulkinnallisia ja niissä esiintyy usein virheitä. Tämä johtuu siitä, ettei espanjalaisella journalistisella käytännöllä ole samanlaista todentamisen käytäntöä kuin Suomessa. Näin ollen osa espanjalaisista uutisista saattaakin olla puhtaasti spekulatiivisia, jotka on kirjoitettu faktuaalisen tiedon ja uutisen muotoon. Lisäksi käännösvaiheessa saattaa tapahtua merkitysten muuttumista, joten suhtaudu uutiskatsauksissa esitettyyn ”tietoon” varauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...