Lukuaika: Espanjan kuningas viralliselle valtiovierailulle Valkoiseen taloon

Espanjan kuningas viralliselle valtiovierailulle Valkoiseen taloon

 

Tilanteesta tekee hieman erikoisen se, että kuningas Felipe ja kuningatar Letizia saivat nyt jo toisen kutsun Yhdysvaltoihin vajaan kahden vuoden sisään. Samaan aikaan Espanjan pääministeri Pedro Sánchez on vielä vailla ensimmäistä kutsuaan.

Toinen vierailukutsu vajaaseen kahteen vuoteen saattaa hyvin olla merkki siitä, että Trump on muuttanut tai muuttamassa suhtautumistaan Espanjaan. Aiemmin Trump on esimerkiksi kritisoinut sitä, miten vähän Espanja tuo rahaa NATO:on. Viime aikoina hän on sen sijaan kiitellyt Espanjaa yhteistyöstä puolustus- ja turvallisuusasioissa.

Konkreettinen syy Trumpin kelkan kääntymiseen löytynee sotilastoimista. Yhdysvallat on ilmeisen halukas lisäämään toimintaa Cádizissa sijaitsevalla Rotan sotilastukikohdallaan. Yhdysvalloilla on Etelä-Espanjassa myös Morónin lentotukikohta lähellä Sevillaa.

- Mainos -

Viime aikoina Espanjan ja USA:n välejä ovat hiertäneet Trumpin hallinnon määräämät tullimaksut espanjalaisille maataloustuotteille, kuten viinille, oliiviöljylle ja juustolle. Nähtäväksi jää, nouseeko asia esiin huhtikuisella vierailulla.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä tv:n musiikkiohjelma kiinnostaa eniten?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...