perjantai, maalis 29, 2024
Lukuaika: Espanjan hallituksen koronalinjaus synnytti raivomyrskyn – muutti päätöstä neljässä tunnissa

Espanjan hallituksen koronalinjaus synnytti raivomyrskyn – muutti päätöstä neljässä tunnissa

 

Valtiovarainministeri María Jesús Montero (PSOE) ilmoitti tiistaina iltapäivällä hallituksen päätöksestä, jonka mukaan alle 14-vuotiaat lapset voivat maanantaista lähtien ”ulkoilla” huoltajansa mukana kaupassa, pankissa, apteekissa tai muussa vastaavassa liikkeessä.
Hallituksen mukaan 6,8 miljoonaa lasta pääsee siten ulos kuuden viikon karanteenin jälkeen. Tällä hetkellä lapsi saa olla mukana vain, jos alaikäinen jäisi muuten asuntoon yksin.
Hallituksen ilmoitus pani Twitterin laulamaan. Niin vastustajat, hallituskumppanit ja jopa omatkin arvostelivat päätöstä. Niiden keskeinen sisältö oli, että lasten täytyy päästä ulkoilemaan kodin lähiympäristöön, eikä heitä pitäisi ottaa mukaan sisälle liiketiloihin.
– Olen pyytänyt viimeiset kymmenen päivää, että lapset voisivat päästä ulos, mutta en sitä, että heidät viedään paikkoihin, joissa on paljon ihmisiä ja tartuntavaara on ilmeinen, twiittasi oppositiojohtaja Pablo Casado (PP).
Samalla linjalla oli Ciudanosin puheenjohtaja Inés Arrimadas.
– Lasten pitää päästä ulkoilemaan rajoitetusti asunnon ympärillä eikä viedä heitä kauppoihin tai muihin vastaaviin paikkoihin, joissa tartuntariski on suurempi. Hallituksen pitää oikaista päätös eikä improvisoida ilman yhteistä hyväksyntää, totesi Arrimadas El País lehden mukaan.
Myös PP:n puoluesihteeri Teodoro García Egea otti Casadon ja Arrimadasin kannan ja päätti twiittinsä ”Kuka on puikoissa?”. Galician johtaja Alberto Nuñez Feijóo (PP) taas muistutti, että vielä on aikaa muuttaa päätöstä.

Moreno: Tunnen itseni petetyksi

Andalusian johtaja Juanma Moreno (PP) kertoi olevansa itsekin isä, joka ”tuntee itsensä petetyksi”.
– Lasten on parempi nauttia ulkona raikkaasta ilmasta kuin olla sisätiloissa, Moreno sanoi viitaten suljettuihin liiketiloihin.
– Hallituksen on mietittävä uudelleen toimenpiteitään, Moreno jatkoi.
Koronasta pahiten kärsivän Madridin pormestari Luis Martínez Almeida (PP) sanoi, että kaupunkilaiset ovat toimineet koko ajan vastuullisesti, joten ”meidän on luotettava siihen, että vanhemmat toimivat niin myös ulkoillessaan lasten kanssa kodin lähiympäristössä”.
Pääministerin kannalta huolestuttavinta oli, että hallituksen takuupuolueen, Katalonien itsenäisyyttä ajavan vasemmiston johtaja Gabriel Rufián (ERC) tuomitsi täysin hallituksen päätöksen. Rufián kannattaa avoimesti Katalonian itsehallintoalueen parlamentin tekemää aloitetta lasten ulkoiluttamisesta raikkaassa ilmassa.
– Lasten pitää päästä leikkipuistoihin. Kaupoissa asioiminen ei ole sama asia kuin päästää heidät ulos leikkimään, Rufían jyrähti.
Myös hallituskumppanin, Podemos puolueen Andalusian aluejohtaja Teresa Rodríguez sekä puolueen parlamentaarikko Juan Lopéz de Uralde totesivat lasten tarvitsevan ulkoilmaa.
– Toivottavasti tämä ratkeaa, de Uralde kirjoitti.
Lisää painetta hallitusta kohtaan loi myös Sanchézin oman puolueen entinen europarlamentaarikko Elena Valenciano, joka kritisoi päätöstä.
– Lapset voivat mennä kauppaan, mutta eivät kävelylle. Ei voi olla…, Valenciano twiittasi.
Kriittikki toimi. Vain neljä tuntia myöhemmin terveysministeri Salvodor Illa (PSC) ilmoitti, että lapset pääsevät ulkoilemaan jo päivää suunniteltua aikaisemmin eli sunnuntaina ja kauppareissujen lisäksi he saavat käydä huoltajansa kanssa pienellä kävelyllä.

- Mainos -

Moreno: Andalusia auki

Lasten oikeuksia koskevien twiittien alle jäi monet muut mielipiteet karanteenin purkamisesta kuten aikuisten lenkkeilymahdollisuudet tai yritystoimintojen uudelleen avaaminen.
Sen sijaan Andalusian johtaja Moreno antoi tv-kanava Telecincolle haastattelun, jossa hän ilmoitti haluavansa avata Andalusian rannat, ravintolat ja hotellit mahdollisimman nopeasti – ehkä jo ennen kesää.
– Meidän on sen takia luotava järjestelmä, jossa määritetään turvallinen etäisyys ihmisten välille niin ravintoloissa kuin rannoilla. Paikallispoliisi ja ”rantavahdit” huolehtisivat niiden noudattamisesta, Moreno sanoi.
Moreno on huolestunut turismin synnyttävästä taloudellista katastrofista. Suurtyöttömyyden lisäksi Andalusia on menettämässä miljardeja euroja, jos matkailuelinkeinoja ei saada auki.
Hänen mukaansa puhutaan 15 miljardin euron menetyksestä vuositasolla sekä 120.000 tuhannesta työpaikasta.
– Tämä kesä ei tule olemaan kuten aikaisemmat, Moreno muistutti.

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...