Espanjalaisyhtye haastoi Rolling Stonesin oikeuteen plagioinnista – kuuntele löydätkö perusteet väitteille

Madridissa asuva muusikko syyttää Mick Jaggeria ja Keith Richardsia siitä, että Rolling Stonesin vuoden 2020 hitti on luotu osin yhdistelemällä luvatta kahta hänen kappalettaan.

Fuengirola.fi
4 min lukuaika
The Rolling Stonesia syytetään madridilaisessa oikeudessa plagioinnista. Kuva Wikipedia.

Espanjalaisen Angelslang -yhtyeen keulahahmo Sergio García Fernández on haastanut ikonisen The Rolling Stonesin oikeuteen, väittäen brittirokkareiden käyttäneen luvattomasti kahta hänen kappalettaan luodessaan omaa Living in a Ghost Town kappalettaan. Rollarit julkaisivat Living in a Ghost Townin keskellä pahinta koronapandemiaa, huhtikuussa 2020.

Rolling Stones on ilmoittanut kappaleen tekijöiksi laulaja Mick Jaggerin ja kitaristi Keith Richardsin. Pieniä reggaevaikutteitakin sisältävä bluesrockkipale nousi julkaisunsa jälkeen toukokuussa 2020 Hot Rock & Alternative Songs -listan kolmanneksi, joten myös yleisö löysi kappaleen pariin.

Kappaleen julkaisun yhteydessä Rollarit kertoivat sen olevan Mick Jaggerin ja Keith Richardsin säveltämä, Los Angelesissa ja Lontoossa lockdownin aikana luotu ja äänitetty.

Osia kahdesta kappaleesta

Sergio García Fernándezin näkemys asiasta on toisenlainen.

- Mainos -

Madridissa asuva argentiinalainen muusikko on nostanut tekijänoikeuskanteen Madridin kauppatuomioistuimessa erityisesti Jaggeria ja Richardsia vastaan, joiden tekijänoikeuksia hallinnoivat Universal Music Group ja BMG Rights Management.

García Fernández väittää, että Jagger ja Richards “omivat monia keskeisiä ja suojattuja elementtejä” Angelslangin kappaleista So Sorry (2006) ja Seed of God (2007).

Tämän jutun lopusta löydät sekä Rollareiden että Angelslangin kappaleiden videot, joten voit itse kuunnella onko García Fernándezin puheissa perää.

Sähköposteja Jaggerin veljelle

Hän kertoo lähettäneensä kappaleiden demot CD:llä Mick Jaggerin veljelle Chris Jaggerille, jonka hän tapasi Madridissa vuonna 2013.

– Myöhemmin Chris Jagger kertoi sähköpostitse, että “kappaleeni ja tyylini olisivat jotain, mitä Rolling Stones haluaisi käyttää”, mies kertoo.

Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 2020, García huomasi uunituoreen rollarikappale Living in a Ghost Townin sisältävän hänen mukaansa keskeisiä elementtejä Angelslangin kappaleista: laululinjoja, sointukulkuja, perkussioraitoja, huuliharppuosuuksia, bassokuvioita ja tempoja.

- Mainos -

Erityisesti García Fernández on sitä mieltä että hänen So Sorry -kappaleensa muistuttaa merkittävästi Rolling Stonesin hittiä, mutta hänen mukaansa “syytetyt eivät koskaan maksaneet tai pyytäneet lupaa sen käyttöön”.

Yhdysvalloissa juttu hylättiin

García Fernández vei asian jo vuonna 2023 New Orleansin liittovaltion tuomioistuimeen, mutta tuomari Eldon E. Fallon hylkäsi kanteen toimivallan puutteen vuoksi. Tuomari totesi, että osapuolilla ei ollut riittävää yhteyttä Louisianan osavaltioon. Tapaus hylättiin ilman ennakkopäätöstä, joten García oli vapaa viemään asian muualle käsiteltäväksi. Nyt hän on käyttänyt tuon mahdollisuutensa Espanjassa.

García Fernándezin mukaan hänellä on musiikkitieteilijän lausunto, jonka mukaan kyseessä on ns. fragmentaarinen plagiointi, eli useiden yksittäisten sävellyksen osien kopiointi, joka on huomioitu Espanjan tekijänoikeuslaissa. Hän epäilee jopa, että kappaleet olisi yhdistetty tekoälyn avulla ja tuotettu hybridiversio, jonka päälle Stonesit soittivat.

García Fernández kertoo törmänneensä ongelmiin nostettuaan asian esille. Miehen mukaan hän on joutunut kanteen nostamisen jälkeen digitaalisen häirinnän ja hakkerointien kohteeksi, mikä on aiheuttanut hänelle fyysistä ja psyykkistä uupumusta. Hän on jopa laatinut testamentin, jossa valtuuttaa perheensä ja lakimiehensä jatkamaan oikeusprosessia, jos hänelle sattuu jotakin.

Universal Music Group ja BMG Rights Management eivät ole kommentoineet tapausta.

Rollareiden oma näkemys asiasta

Rolling Stones on omasta puolestaan aiemmin kertonut, että kappale syntyi, kun bändi työsti uutta albumia Los Angelesissa ja yksi kappale tuntui sopivan pandemian aikaan erityisen hyvin.

– Työskentelimme kappaleen parissa eristyksissä ja päätimme julkaista sen heti, Mick Jagger sanoi tuolloin.

- Mainos -

Keith Richards lisäsi, että kappale oli äänitetty vuotta aiemmin ja että julkaisu päätettiin nopeuttaa tilanteen vuoksi.

Kuuntele alta kappaleet, löydätkö yhteneväisyyksiä?

The Rolling Stones – Living In A Ghost Town:

Angelslang – So Sorry:

Jaa tämä artikkeli