torstai, maalis 28, 2024

Espanja ≠ Fuge

 

Mitä yhteistä on kysymyksillä: Onko teillä tiukat koronarajoitukset Espanjassa tai legendaarisella ”miten Málagan lentokentältä pääsee Fuengirolaan”?

Itse en ole kertaakaan jäänyt lentokentälle. En edes Keniassa, jonne saavuin klo 03.00. Hotellin varasin vasta muutama tunti aiemmin Istanbulin lentokentältä samalla kuin vaihdoin konetta, taksi löytyi Nairobista terminaalin ulkopuolelta.

Málagan lentokenttä on Helsinki-Vantaan kokoinen. Siellä on 24/7 joko takseja, linja-autoja, junia tai vuokrakärryjä.

- Mainos -

Espanja taas on jaettu 17 itsehallintoalueeseen sekä viiteen Pohjois-Afrikassa sijaitsevaan alueeseen, joista vain Ceuta ja Melilla ovat käytännössä asuttuja. Itsehallintoalueet toimivat nimensä mukaisesti itsenäisesti. Ei ole yhtä Espanjaa kuten ei ole yhtä USA:ta.

Espanjan kieli, castellano, on eri maakunnissa omanlaisensa. Katalaania sekä baskin, galician ja araneesin kieltä puhutaan alueellisesti. Jokainen voi päätellä, miksi riitaisan maan kansallishymnissä, Marcha Real, ei ole virallisia sanoja.

Myös koronarajoituksiin vaikuttaa niin monta vektoria, ettei niistä ota selvää kuin paikalliset virkamiehet. Ensimmäisenä raamit rajoituksille määrittelee keskushallinto, minkä jälkeen niistä päättää itsehallintoalueiden johto – itsenäisesti.

Andalusiassa rajoitukset määritellään vielä provinssien, sairaanhoitopiirien ja kuntien kesken. Eikä sairaalapaikkojen määrä kerro totuutta sairaanhoitopiirin kantavuudesta. Esim. Torremolinosissa asuvat käyvät tarvittaessa sairaalassa Málagassa, mutta laskennallisesti he kuuluvat Marbellan sairaanhoitopiiriin.

Vastaus: Kysymyksiä yhdistää ihmisten laiskuus tai yleissivistyksen puute – kysyjän tai vastaajan. Kertomalla Fugen koronarajoituksista yleisespanjalaisina on sama kuin kutsuisit suomenruotsalaista ruotsinsuomalaiseksi. Taksikysymystä tuskin tarvitsee avata?

Mika Heikkilä

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...