Ensikertalainen Madridissa: pääkaupungin salaisuudet selvisivät luotijunaretkellä

Suomalaismatkailija tutustui Espanjan sykkivään pääkaupunkiin kävellen ja bussilla ja oppi samalla paljon Madridista.

Fuengirola.fi
7 min lukuaika
Madridin arkkitehtuuri on komeaa ja silmiähivelevää. Kuvassa Gran Via -pääkatua iltavalaistuksessa.

Espanjan pääkaupunki, Madrid, on saanut odottaa minun puolestani rauhassa. Kunnes luotijuna alkoi kiinnostaa. Reilussa kahdessa tunnissa lähes kolmensadan kilometrin vauhtia, onhan se koettava.

Ja jälleen kerran, matkatoimisto Meriaturin valmismatka retkisuunnitelmineen sai innostumaan helppouden vuoksi.

Ainoa omatoimiosuus oli hypätä Fuengirolan päässä Renfeen. Kunhan jäi pois Málagan Maria Zambranon asemalla ja tuli liukuportaat ylös, näki jo Meriaturin Marin, joka toimi oppaana matkallamme. Marin perässä oli vaivatonta mennä turvatarkastukseen ja sen jälkeen oikealle laiturille ja oikeaan junaan.

Ihanaa, kun joku on ajatellut valmiiksi kaiken puolestasi. Juna siis lähtee juurikin tuolta Maria Zambranolta, missä Renfekin pysähtyy.

Junamatkalle kannattaa ottaa mukaan ainakin oma vesipullo ja jotain evästäkin. Tokihan niitä sieltä junan ravintolavaunustakin saa, mutta paljon kalliimpaan hintaan.

Ihan kiva oli istua paikallaan ja katsella ohikiitäviä maisemia. Junan opastauluista voi samalla seurata matkanopeutta, korkein vauhti mitä itse taulussa näin, oli 293 km tunnissa.

Madridiin ja sen valtavan suurelle asemalle saavuttaessa oli taas helppo seurata Maria ja löytää oikeaan kerrokseen ja oikealle, ulos vievälle ovelle. Mari kertoi, että jos menet vahingossa väärästä ovesta, saatat tehdä kilometrin ylimääräisen lenkin määräpaikkaasi. Atochan rautatieaseman sisällä on jopa trooppinen puutarha.

Madridin päärautatieasema Atocha on tunnettu siitä, että siellä on jopa Almudena-niminen trooppinen puutarha sisällä.
Retki Aurinkorannikolta Madridiin sujui nopeasti luotijunalla Málagasta. Junamatka kesti noin 2,5 tuntia.

Katukylteissä kuvat mukana

Veimme matkatavarat hotelliin, saimmekin saman tien huoneet ja sitten opastetulle kävelykierrokselle. Seuraamme liittyi myös paikallinen opas, Maria. Marian sukunimi on Madrid ja oli ihan pakko tarkistaa, että oikeastiko? Kyllä vaan, Madridissa meitä opasti Madrid.

Kävelykierros kesti pari tuntia ja sisälsi upeiden rakennusten ja paikkojen lisäksi mitä ihmeellisimpiä tarinoita. Maria kertoi espanjaksi ja Mari käänsi suomeksi. Tässä vain muutamia näistä tarinoista.

Madridin katukylteissä on myös kuva muistona niiltä ajoilta, kun kaikki eivät osanneet lukea. Kuvassa ”hovivirkamiehen” katu.

Katukyltteihin vanhassa kaupungissa on kirjoitetun kadun nimen lisäksi lisätty kadun paikkoja kuvaava piirros kuten esimerkiksi Calle Factor (tehdaskatu) tehtaiden kuvalla tai Calle de La Sombrereria (hatuntekijöiden katu) monella hatulla kuvattuna. Nämä kyltit on aikaan tehty heitä varten, jotka eivät osanneet lukea ja upeat kyltit kadun kulmissa ovat edelleen paikoillaan.

Jännittävä kertomus kuultiin myös Plaza Mayor -aukiolla. Muinoin aukiolla järjestettiin paljon erilaisia tapahtumia. Parvekkeet sai ostaa VIP-käyttöön. Tämä tarkoitti sitä, että itse asunnon omistaja ei omistanut asunnon parveketta vaan sen omisti joku ihan muu.

Kun tapahtuma-aika koitti, parvekkeen omistajilla oli oikeus kävellä kyseisen asunnon läpi parvekkeelleen aitiopaikoille. Hyvin erikoista sanoisin ja mietin samalla, että mitäpä jos minun parvekkeeni omistaisi joku muu ja kävelisi edes takaisin olohuoneessani. Ei mielellään.

Mutta siis mielenkiintoinen tarina tämäkin kuten niin moni muukin, joita päivän aikana kuulimme ja näimme.

Plaza Mayorin keskusaukiota reunustavia parvekkeita vuokrattiin muinoin vip-katsojille.
Madridissa on historian kerrostumia ja elämänmakuista tunnelmaa.

Maailman vanhin ravintola

Näimme myös maailman vanhimman yhtäjaksoisesti toiminnassa olleen ravintolan. Ravintola Botin on ollut toiminnassa vuodesta 1725 ja päässyt tällä Guinnessin ennätysten kirjaankin.

Kilometrejä tällä kävelykierroksella tuli reippaasti yli seitsemän, joten kannatta laittaa hyvät kengät jalkaan.

Tässä vaiheessa yhden päivän retkeläiset lähtivätkin jo kohti rautatieasemaa mutta me kahden päivän matkalaiset jatkoimme hotellin kautta illalliselle.

Ilta kului täydellisten tapasten maailmassa. Toinen toistaan herkullisimpia ja vähän erilaisiakin tapaksia tuli pöytään aina vaan lisää ja lisää ja kun pääsimme yhteistuumin takaisinhotelliin, uni tuli saman tien.

Maailman vanhin ravintola Botín sijaitsee Madridin vanhassakaupungissa, lähellä Plaza Mayor -aukiota. Vuonna 1725 perustettu Botín tunnetaan erityisesti puulämmitteisessä uunissa valmistetusta kastilialaisesta cochinillo asado -annoksesta (uunipossu) ja cordero asado (lampaanpaisti).
El Retiro (virallisesti Parque del Buen Retiro) on historiallinen kaupunkipuisto Madridin sydämessä. Se oli alun perin Espanjan kuningashuoneen yksityinen puutarha 1600-luvulla, mutta avattiin myöhemmin yleisölle.

Retiron jättipuisto hurmasi

Seuraava päivä jatkuikin vähän erilaisissa merkeissä. Pienen kävelyn jälkeen lähdimme Madrid City Tour -bussilla parin tunnin kiertoajelulle.

Jos ei tätä ennen vielä ollut selvinnyt, miten suuri Madrid on, nyt sen huomasi. Paljon erilaisia kaupunginosia tuli nähtyä ja aina vaan upeampia rakennuksia.

Omasta mielestäni toisen päivän paras vierailukohde oli Parque Del Buen Retiro eli valtavan suuri puisto, 118 hehtaarin ja yli 15.000 puun alue Madridin keskustassa. Veistoksien ja suihkulähteiden lisäksi puistossa on jopa tekojärvi, jossa voit vuokrata vaikka veneen ja soudella. Puistosta löytyy myös ihan oikea, pieni järvi. Sen olivat valloittaneet kilpikonnat ja mustat joutsenet. Ja kyllä, mustia joutsenia on oikeasti olemassa. Muuallakin kuin baletissa. Valitettavasti eivät vaan suostuneet kuvaan.

Karkkeja ja herkkuja Madridin tapaan.

Kuninkaan karkit kiehtoivat

Kokonaisuutena Madrid oli hieno kokemus, aina Malagan juna-asemalta perille ja takaisin. Meriaturin Mari ja paikallisopas, itse Madrid, ovat kumpikin käveleviä tietotoimistoja ja kertoivat tarinoita myös ”kulissien takaa”.

Jätän toiseen kertaan tarinan mm. siitä, millaisessa rusetilla suljetussa rasiassa mieheltään eli kuninkaalta sai aikoinaan kuningatar sokerikarkkinsa ja millaisessa rasiassa makeiset sai kuninkaan rakastajatar.

Nämä sokerikarkit ovat edelleen myynnissä samassa, vuonna 1915 perustetussa kaupassa ja voit valita niille rasian.

Tällaista matkaa näillä kokemuksilla en olisi itse saanut mitenkään aikaiseksi.

Teksti ja kuvat: Raija Sailos.

Meriatur tekee opastettuja Madridin 1 ja 2 päivän luotijunaretkiä Aurinkorannikolta: 9.9., 23.9., 7.10., 21.10., 28.10., 4.11., 18.11., 2.12. ja 16.12. Varaukset Meriatur.com.

Historiallinen miljoonakaupunki

Madrid on Espanjan pääkaupunki. Itse kaupungissa asuu noin 3,3 miljoonaa ihmistä, ja koko metropolialueella yli 6,7 miljoonaa (2024). Madrid sijaitsee maan keskellä noin 650 metriä merenpinnan yläpuolella. Se on Euroopan korkeimpia pääkaupunkeja. Madridin alueella oli asutusta jo esihistoriallisena aikana. Kaupungin nimi tulee arabien rakentamasta 800-luvun linnoituksesta nimeltä Mayrit, jolloin alue kuului kalifaattiin.

Museoita ja jalkapalloa

Kuningas Filip II teki Madridista Espanjan pääkaupungin vuonna 1561. Siitä lähtien kaupunki on ollut poliittinen ja hallinnollinen keskus lähes katkeamatta. Madridissa sijaitsevat Espanjan tunnetuimmat museot: Prado, Reina Sofía ja Thyssen-Bornemisza, ja se tunnetaan myös jalkapalloseuroistaan: Real Madrid ja Atlético de Madrid.

Jaa tämä artikkeli