perjantai, maalis 29, 2024

Ei viikonlopunjälkeistä nousua

 

Koronapandemian aikana on totuttu odottamaan tiistain lukemia pienellä jännityksellä. Tämä siksi, että tiistain lukemat päivitetään maanantai-iltana, jolloin niissä ovat mukana myös viikonloppuna kirjaamatta jääneet tapaukset. Varsinkin pandemian riehuessa pahimmillaan, nähtiin tiistaisin isojakin nousuja viikonlopun luvuista.

Nyt näyttää siltä, että joko viikonloppuisin pidetään kirjaa aiempaa tehokkaammin tai sitten viruksen ensimmäinen aalto alkaa entistä selvemmin taittua. Tiistain luvuissa ei nimittäin ole nousua, vaan jopa selkeää laskua.

Vuorokauden aikana uusia tartuntoja tilastoitiin 1.308 kappaletta. Prosentuaalinen nousu vuorokaudessa oli 0,6%. Kumpikaan luku ei ole ollut näin alhainen sen jälkeen kun Espanjaan julistettiin koronaviruksen vuoksi hälytystila 14.3.

- Mainos -

Myös kuolleiden määrä kääntyi laskuun. Tiistain tilastoissa covid-19 -tautiin kuolleita on 301. Maaliskuun 20. päivän jälkeen luku on ollut pienempi vain kerran, toissa päivänä sunnuntaina.

Espanjan viranomaiset ovat viime päivinä puhuneet, että mikäli koronaluvut pysyvät suotuisina, voidaan hälytystilan rajoituksia alkaa pikkuhiljaa purkaa. Puheissa on ollut mm. aikuisten ulkoilun rajattu salliminen ensi viikonlopusta alkaen. Toistaiseksi luvut lupaavat hyvää näitä toimia silmällä pitäen.

Espanjan viralliset koronalukemat maanantai-iltana 27.4. klo 21. Suluissa muutos viimeisen vuorokauden aikana.

Andalusia:

  • Todettuja tartuntoja PCR-testillä 11.913 (+61)
  • Kuolleita 1.168 (+11)
  • Parantuneita 5.039 (+149)

Espanja:

  • Todettuja tartuntoja PCR-testillä 210.773 (+1.308)
  • Kuolleita 23.822 (+301)
  • Parantuneita 102.548 (+1.673)

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...