Ei niin totinen torvensoittaja

 

Pandemian tiukimman puristuksen vihdoin helpotettua, on Aurinkorannikon suomalainenkin kulttuuri- ja viihde-elämä saamassa lisää kierroksia koneeseen. Tämä näkyy mm. uusina mielenkiintoisina soittajina alueen estradeilla.

Samu Forsblom on yksi viime aikoina Aurinkorannikon kulttuurielämään ilmestynyt soittaja. Taitavan trumpetistin soittoa on kuultu ravintola Kukon lavalla Andalusian Swingbandin kanssa. Ja kuullaan jatkossakin.

Oulua maailmalle

- Mainos -

Täysipäiväiseksi ”aurinkorannikkolaiseksi” Samu Forsblom ei ainakaan vielä pääse heittäytymään, vaikka sellainen ajatus miestä kuulemma kiinnostaa. Toistaiseksi työt kuitenkin pitävät miestä Oulussa.

Vaikka Samu Forsblom onkin Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriosta valmistunut ammattimuusikko, tulee leipä pöytään kuitenkin niin sanotusta siviiliammatista. Toki sekin on vahvasti musiikissa kiinni.

Opintojen jälkeen Forsblom viihtyi aikansa pääkaupunkiseudulla, mutta lopulta kotikaupunki Oulu alkoi kutsua poikaansa takaisin.

– Ensin siirryin Oulun Sinfonian intendentin tehtävään, mikä on ikään kuin sinfoniaorkesterin toimitusjohtaja. Sitä myötä Oulu pikkuhiljaa imaisi poikansa takaisin, Forsblom itse kuvailee asiaa.

Sen jälkeen hän on mm. ollut Oulussa tapahtumapäällikkönä, hoitanut kaupungin tapahtumahankintaa, ollut perustamassa Areena Oulu -tapahtumakeskusta, kunnes vuonna 2018 hänet valittiin nykyiseen, Oulun kulttuurijohtajan virkaansa.

Mutta eihän tässä tietenkään vielä kaikki. Oulu on nimittäin valittu vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Tässä hankkeessa – Oulu2026 – Forsblomin rooli on olla ohjelmajohtaja. Tarkoitus on tuoda kovana teknologiakaupunkina tunnetusta Oulusta esiin monipuolista kulttuuria.

– Pohjoinen eksotiikka, tulevaisuuden innovaatiot, taiteen ja teknologian yhdistäminen, poikkeukselliset lokaatiot ja omaperäisyys, Samu Forsblom luettelee, kun häneltä kysyy lyhyttä kuvausta Oulun suunnitelmista teemavuoden suhteen.

Hän heittää myös täkyn Aurinkorannikon suomalaisille.

- Mainos -

– Oulun kulttuuripääkaupunki voi hyvin näkyä myös aurinkorannikolla. Oulun tehtävä on tarjota mahdollisuuksia ja rahoitusta tekijöille. Se on koko Suomen vuosi, myös kenen tahansa ulkosuomalaisen. Eli jos on hyviä ideoita mielenkiintoisen kulttuuritapahtuman järjestämisestä, niin rohkeasti vaan ottamaan yhteyttä, Forsblom kannustaa.

Muusikko ensin

Vaikka leipä siis Forsblomin pöytään tuleekin kulttuurituotannon puolelta, ja miehellä on siihen myös koulutus Sibelius-Akatemiasta, on hänen ensimmäinen ammattinsa muusikon ammatti. Musiikki löytyi oman kiinnostuksen kautta, eikä niinkään verenperintönä.

– Vanhempani eivät ole muusikoita tai soittajia, mutta olivat aina kannustavia musiikin suhteen, Samu Forsblom kertoo.

– Olen pienestä asti soittanut, käynyt peruskoulun ja lukion musiikkiluokat läpi ja niin edelleen. Jossain vaiheessa yläasteella kuvaan tulivat ensimmäiset omat bändit, ja niiden myötä ajatus ammattilaisuudesta alkoi herätä.

Ammattilaiseksi valmistuneen Samu Forsblomin selkeä ykkösinstrumentti on trumpetti, mutta se ei suinkaan ollut hänen ensimmäinen valintansa.

– Ihan ensimmäisenä soitin rumpuja. Mutta kun tulin musiikkiluokalle hieman myöhässä, oli instrumentit jo jaettu ja rumpalin paikka varattu. Niinpä opettaja antoi minulle trumpetin ja sanoi että kokeilepa tuota.

Uuden instrumentin kautta alkoi löytyä myös uutta musiikkia.

- Mainos -

– Nuorempana kuuntelin tietysti Kissiä, Iron Maidenia ynnä muuta vastaavaa, niin kuin melkein kaikki muutkin pojat. Soittamisen kannalta niissä ei kuitenkaan ollut trumpetistille paljoa tarjolla. Niinpä aloin pikkuhiljaa trumpetin kautta löytää jazzin, soulin, funkin, ja ylipäätään afroamerikkalaisen rytmimusiikin. Nykyisin soitan enimmäkseen vanhaa jazzia ja toisaalta elektronista loop-musiikkia livetrumpetin kera artistinimellä ”Shaahi”.

Näistä musiikkityyleistä ryppyotsaisuus vaikuttaa olevan kaukana, joten kysytäänpä ammattimiehen näkemystä ”totinen torvensoittaja” termin paikkansapitävyyteen.

– Torven soittaminen vaatii suun pitämistä aika tiukassa ilmeessä, joten voihan siinä sen verran olla perää. Mutta muuten on kyllä melkein päin vastoin. Katsoopa mitä tahansa yhtyettä tai orkesteria, niin vaski- tai torvisektio on se vallattomin osa. Heidän ei tarvitse juurikaan roudata, he ovat ilkikurisia velmuja ja todennäköisesti myös tyhjentävät takahuoneen olutkaapin, Samu Forsblom nauraa.

Aurinkorannikon kutsu

Espanjan aurinko ehti kutsua Samu Forsblomin viisihenkistä perhettä luokseen jo vuosikausia, enne kuin pysyvämpi siirtyminen alkoi.

– Viimeisen 15 vuoden aikana kävimme täällä lomailemassa kymmenisen kertaa. Ensivaikutelma ei yleensä petä, eikä tehnyt niin tässäkään tapauksessa. Paikka tuntui heti omalta. Puhutaanpa ruuasta, taiteesta, ilmastosta, ihmisistä tai mistä vaan.

Ajatus perheen muutosta Aurinkorannikolle alkoi kehittyä vuosien varrella, kunnes reilu vuosi sitten prosessi nytkähti kunnolla liikkeelle.

– Rouva lähti ikään kuin maastotiedustelijaksi lokakuussa 2020. Nyt tilanne on se, että perheemme asuu Fuengirolassa ja Oulussa vaihtelevasti. Minä teen työni normaalisti Oulussa, mutta vietän lomani ja muut vapaani, palkalliset ja palkattomat, Fuengirolassa.

– Alkuun reissaaminen oli tietysti vaikeaa, välillä mahdotontakin, mutta nyt kun rokotukset on hoidettu, on kulkeminen selvästi helpompaa. Pitkän tähtäimen suunnitelmat riippuvat työkuvioista, mutta ainakin toistaiseksi mennään näin.

Seuraavan kerran Samu Forsblom nousee lavalle ravintola Kukossa Andalusian Swingbandin kanssa 31.10.

Kuka?

  • Samu Forsblom
  • 46 vuotta
  • Vaimo ja kolme lasta
  • Kotoisin Oulusta
  • Oulun kulttuurijohtaja
  • Harrastaa monipuolisesti kulttuuria ja urheilua

Janne Leipijärvi

Lisää henkilöjuttuja

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...