Edunvalvontaa ikääntyville

 

Hämeenlinnalainen Tiina Kuopanportti saapuu perjantaina 7.2. luennoimaan edunvalvontavaltuutuksesta ja hoitotahdosta Sofia-opistolle.

Vaikka aihe voi kuulostaa kaukaiselta, koskettaa se lähes jokaista ikääntyvää suomalaisperhettä jossain vaiheessa. Ennakoitavat asiat on syytä pohtia perusteellisesti ja ajoissa jos haluaa olla selvillä mitä omaisuudelle ja omaisille tapahtuu sitten, jos jotain ikävää sattuu.

-Läheisillä on yhtä vähän oikeuksia hoitaa sairastuneen asioita kuin naapurin Pentillä, vaikka ihmiset muuta ajattelevat. Avioliitto tai lähisukulaisuus ei anna oikeuksia. Ennen ei kukaan lupia kysellyt, mutta nyt on toisin. Varautuminen oikeilla asiakirjoilla säästää monelta mutkalta ja kustannuksilta, Kuopanportti sanoo.

- Mainos -

-Tämä ei ole ikäkysymys. Minulla on ollut paperit kunnossa jo vuosia, vaikka olen vasta 44-vuotias.

Kuopanportin luennot ovat pidettyjä hänen selkeän ja eläväisen esiintymistyylinsä vuoksi. Hän murtaa yleisimmät edunvalvontaa koskevat myytit ja kertoo turhia kaartelematta kuinka jokainen meistä voi valita itselleen oman näköisen loppuelämän, terveydentilasta riippumatta. Luento ei keskity puiseviin lakipykäliin vaan asiat käydään läpi käytännön esimerkein, joita entisellä vanhustyön ammattilaisella riittää. Kaikki, joilla on suomalaista omaisuutta tai omaisia kannattaa olla kuulolla.

Kaikille avoimen ja maksuttoman luennon jälkeen voi ilmoittautua työpajaan, jossa edunvalvontaa ja hoitotahtoa koskevat asiakirjat laitetaan kuntoon Tiinan ohjauksella.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mikä on paras kesälomakuukausi?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...