Blogi

Coronado vai korona?

Löytöretkien historiaa tutkiessa voi törmätä espanjalaiseen tutkimusmatkailijaan nimeltä Fransisco Vazquez de Coronado (1510-1554). Tuo hänen sukunimensä herättää heti kiinnostusta koska siitä löytyy koronaa muistuttava espanjankielinen sana coronado eli kruunattu. Myös koronavirus muistuttaa kruunua vaikka sen nimi liitetään myös valokehään (engl. corona).

Francisco Vazquez de Coronado on merkittävä löytöretkeilijä joka tutki mm. nykyisten Yhdysvaltojen lounaisosia ja löysi sieltä Grand Canyonin. Coronadon retkikunnan yksi keskeinen tavoite oli etsiä alueelta erilaisia rikkauksia. He pyrkivät tietenkin omalta osaltaan myös levittämään kristinuskoa ja eurooppalaista ”sivistystä” alueelle. Samalla heidän, niin kuin monien muidenkin löytöretkeilijöiden, mukana alueille levisi monenlaisia tauteja joita Amerikan mantereella ei aiemmin ilmeisesti ollut esiintynyt.

Eurooppalaiset retkikunnat aiheuttivat sen ajan oman ”korona-aallon” joka surmasi arvatenkin melkoisen määrän paikallisia asukkaita. Heiltä puuttui immuniteetti meikäläisille tautikannoille. Ironista Coronadon kohdalla tässä on se että myös hän itse kuoli syyskuussa v. 1554 Espanjalle kuuluneessa Meksikossa infektiotautiin. Olikohan kyseessä paikallinen virus – kukapa tietää? Hänen nimensä jäi kuitenkin eloon; Kaliforniasta löytyy edelleen kaupunki nimeltä Coronado.

Nykyajan koronapandemia on levinnyt hyvin laajalle. Euroopassa Espanja on ollut kovilla viruksen kanssa. Amerikan mantere on myös joutunut kokemaan erityisen voimakkaasti viruksen vaikutukset. Mutta kumman, Coronadon vai koronan, vaikutus on lopulta merkittävämpi ihmiskunnan historian kannalta? Se jää nähtäväksi.

Hannu T. Korhonen

Mitä pidit jutusta?
+1
21
+1
3
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0

Kolumnit

Suvi Kauranen

Kalsaripäivä

Aiheutin taannoin jälkikasvulleni häpeän hetkiä tunnustamalla julkisesti, televisoidussa haastattelussa, että sunnuntait...
Kimmo Sahlman

Annus horribilis

Tästä vuodenvaihteesta voisi sanoa, että ojasta allikkoon. Luottavin mielin hyvästeltiin vanha...

Viikon kysymys

Jos kunnallisvaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa