Matkailu Uutiset

Aurinkorannikon turismituloihin jopa miljardien lovi

Costa del Solin turismijohtaja Francisco Saladon mukaan nyt pitää markkinoida jo vahvasti ensi kevään ja kesän turistisesonkia varten, jotta silloin rannat täyttyvät turisteista.

Turismin tärkeys näkyy Málagan provinssissa pandemian aikana valtavina taloudellisina menetyksinä.

 

Koronapandemian pahoinpitelemä vuosi 2020 ei ole vielä edes lopussaan, mutta jo nyt on nähtävissä, että sen vaikutukset ovat keskimääräistä suuremmat niillä alueilla jotka elävät turismista. Yksi tällainen alue on Espanjan Aurinkorannikko.

Costa del Solin turismijohtaja Francisco Salado on arvioinut, että kuluvan vuoden loppuun mennessä Aurinkorannikko on menettänyt kaikkiaan noin 9,3 miljoonaa turistia. Heidän poisjäämisensä seurauksena taloudellinen menetys on arviolta 10,4 miljardia euroa.

Myös prosentteina tarkasteltuna numerot ovat yötäkin synkemmät. Turistien määrässä lasku viime vuoteen verrattuna on 71% ja turismin tuloissa 73%.

Iso-Britanniasta saapuvat turistit ovat edelleen Aurinkorannikon tärkein yksittäinen matkailijaryhmä. Normaalisti runsaslukuisina Aurinkorannikolla lomailevia brittejä on tänä vuonna 79% vähemmän kuin vuosi sitten. Numeroina ilmaistuna brittejä on tänä vuonna majoittunut alueen hotelleissa ja muissa turistimajoituksissa 800,000 vähemmän kuin viime vuonna. Yöpymisten määrä on vähentynyt 4,6 miljoonalla.

Vaikka tilanne juuri nyt on karmaiseva, katsoo turismijohtaja Francisco Salado luottavaisesti tulevaisuuteen. Hän uskoo että pandemian jälkeen on odotettavissa turismin räjähdysmäinen kasvu. Hänen mukaansa mm. Iso-Britannian suurlähetystön ja monien matkatoimistojen selvitysten perusteella jopa 73% briteistä sanoo haluavansa palata Aurinkorannikolle, kunhan lentoyhteydet jälleen normalisoituvat.

Lähde: Málaga Hoy

Mitä pidit jutusta?
+1
91
+1
10
+1
4
+1
11
+1
43
+1
4

Kolumnit

Viikon kysymys

Jäätkö kaipaamaan linnanjuhlia?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa