Asuntojen hinnat raketoivat Aurinkorannikolla – näin paljon maksaa nyt kolmio Fuengirolassa

Fuengirolassa käytettyjen asuntojen hinnat nousivat vuodessa yli 14 prosenttia.

Fuengirola.fi
2 min lukuaika
Espanjan Aurinkorannikon asunnoilla on yhä kasvava kysyntä. Kuvassa Funegirolassa Calle la Guitarra -kadulla sijaitseva taloyhteisö.

Aurinkorannikon asuntomarkkinoilla hinnat jatkavat jyrkkää nousua. Yhdessä aiemmin edullisimmista ulkomaalaisten suosimista kohteista, Manilvassa, hintapyynnöt ovat nousseet viimeisen vuoden aikana peräti 17,2 prosenttia.

Kansainväliset ostajat etsivät nyt yhä useammin edullisempia vaihtoehtoja kalliiden lomakohteiden ulkopuolelta, mikä on nostanut läntisellä Aurinkorannikolla sijaitsevan Manilvan asuntojen arvoja voimakkaasti. Kaupunki sijaitsee Esteponan naapurissa Välimeren rannalla.

Kiinteistöportaali Idealistan tuoreiden tietojen mukaan Manilvan keskimääräinen hintapyyntö on nyt 2.934 euroa neliömetriltä.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi tavallisesta 80 neliön kolmioista pyydetään noin 235.000 euroa.

- Mainos -

On kuitenkin syytä huomata, että toteutuneet kauppahinnat ovat usein hieman alhaisempia. Espanjan notaarien tilastoportaalin mukaan keskimääräinen toteutunut kauppahinta Manilvassa on 2.381 euroa neliömetriltä.

Manilvan voimakas hinnannousu on yksi Málagan maakunnan suurimmista. Kehitystä vauhdittaa erityisesti kysyntä suosituilla alueilla kuten Puerto de la Duquesassa ja El Castillossa.

Marbella jatkaa luksusmarkkinoiden kuninkaana

Samaan aikaan Marbella hallitsee edelleen Aurinkorannikon luksusmarkkinoita.

Kaupungissa hintapyynnöt ovat nousseet 10,6 prosenttia vuodessa, ja keskihinta on noussut jo 5.607 euroon neliömetriltä.

Tämä tarkoittaa, että tavallinen kahden makuuhuoneen asunto maksaa Marbellassa keskimäärin noin 448.000 euroa.

Marbellan arvostetuimmalla alueella Nagüelesissa ja Kultaisella maililla hinnat ovat vielä tätäkin korkeammat eli keskimäärin 6.789 euroa neliömetriltä.

- Mainos -

Fuengirolassa ja Mijasissa hinnat nousevat vauhdilla

Kaksinumeroisia hinnankorotuksia on nähty lähes kaikissa läntisen Aurinkorannikon kunnissa.

Torremolinos: hinnat nousivat 14,6 prosenttia, keskihinta 3.925 €/m² → noin 314.000 € kolmion hinnaksi

Fuengirola: hinnat nousivat 14,1 prosenttia, keskihinta 4.407 €/m² → noin 352.000 € kolmion hinnaksi

Mijas: hinnat nousivat 13,7 prosenttia, keskihinta 3.637 €/m² → noin 290.000 € kolmion hinnaksi

Asiantuntijoiden mukaan hintojen jatkuva nousu johtuu ennen kaikkea vahvasta kansainvälisestä kysynnästä, alueen matkailusuosiosta sekä vakavasta asuntopulasta.

Aurinkorannikko on edelleen yksi Euroopan halutuimmista alueista ulkomaalaisille asunnonostajille, mikä pitää hintapaineet korkealla myös tulevina vuosina.

Jaa tämä artikkeli