Nyt pelottaa

Ihode ja Suomi, maaliskuun kahdennentoista ilta, kello 18.30. Pelottaa. En yksinkertaisesti keksi ratkaisua, millä selviän huomenna alkavasta kolmen päivän matkasta Strasbourgiin ja Ranskaan.

Pelottaa ajatuskin, että joku keskieurooppalainen nainen tulee halimaan ja pussaa pahimmassa tapauksessa vielä poskelle. Puhumattakaan siitä, että joku tuttu suomalainen naiseuroparlamentaarikko osuu kohdalle ja halaa.

Mitä sitä kaltaiseni maalaistallukas voisi sellaisessa tilanteessa muuta tehdä, kuin kääntyä ranskalaisen santarmin tai EU-edustajien turvaa vaalivien vartijoiden puoleen. Miten ranskaksi parahdetaan metoooooo?

Entä sitten jos joku nainen julkeaa halaamisen lisäksi kohdistaa katseensa sepalukseni tietämille? Pitäisikö sitten jo ihan ruveta huutamaan ranskaksi METOOOOO?

Itse aion varustautua pässinpökkimillä tikkurirukkasilla ja mustilla laseilla, ettei vaan kukaan voi väittää minun puristaneen halatessa tai kätellessä. Tai, ettei vaan kukaan voi väittää minun kohdistaneen katsetta tiss…, anteeksi rintoihin.

Ja ehdottomasti aion olla hiljaa. En missään nimessä kutsu Miapetra Kumpula-Natria ”siksi blondiksi” tai ex-ministeri Henna Virkkusta ”hyvännäköiseksi mepiksi”. Sitä en uskalla edes ajatella, mitä saattaisin sanoa Heidi Hautalasta, Liisa Jaakonsaaresta tai Sirpa Pietikäisestä.

Minua pelottaa, että voin kokea isossa maailmassa ex-suurlähettiläs Jarmo Viinasen kohtalon. Jos joku ei muista, niin Viinanen sai lähteä Tukholman suurlähetystöstä ennen aikojaan epäasialliseksi väitetyn käytöksen takia.

Viinasen syyksi luettiin muun muassa halaaminen usein ilman syytä, kevyen poskipusun antaminen sekä katseen kohdistaminen rintoihin. Viinanen oli myös puhunut sovinistisia juttuja, määritellyt jotain sanoin ”se blondi” tai ”hyvännäköinen harjoittelija” ja käyttänyt jopa v-sanaa.

Anteeksi vain arvon naiset, mutta minusta Viinasen kaikki synnit sisältyvät yhteen sisäisen tarkastuksen muistiossa olevaan lauseeseen. Se menee sanatarkasti näin: ”Naisvaltaisessa työyhteisössä lausumia (Viinasen) pidettiin poikkeuksellisen arvostelukyvyttöminä”.

Luojan kiitos olen saanut syntyä aikana, jolloin miehet saivat käyttäytyä kuin miehet. En edes yritä väittää, että käytös olisi ollut aina asiallista. Myönnän vastanneeni naisten halauksiin joskus liiankin kiivaasti, myönnän pitäneeni naisen kättä kädessäni joskus liiankin pitkään, myönnän tytötelleeni, myönnän katsoneeni tiss…, anteeksi rintaan ja v-sanaa myönnän viljelleeni joskus liiankin kanssa.

Näin jälkeenpäin voin tunnustaa, että spontaanin halauksen aloittajat ovat olleet ainakin minun kohdallani poikkeuksetta naisia. Kukaan heistä ei ole ikinä kysynyt, tunnenko oloni halattuna tai poskipussattuna kiusaantuneeksi. Mutta en ole itkenyt kokemaani koskaan lehtiin, en edes viranomaisille. Olisi varmaankin pitänyt.

Lopuksi haluan jakaa kanssanne vielä opettavaisen tarinan siitä, mihin tiss…, anteeksi rintoihin tuijottaminen voi johtaa. Vuosi oli 2000, paikka Auckland ja helle hirveä. Istuimme kahden suomalaisen miespuolisen ystäväni kanssa katukahvilassa kaljalla, kun kohti käveli nuori vaalea nainen hihattomassa valkoisessa paidassa, joka teki kunniaa hänen tiss.., anteeksi rinnoilleen.

Joku meistä kolmesta – vannon, etten se ollut minä – sanoi spontaanisti seuraavat sanat: ”Voi v-sana, mitkä tiss…”. Paha sai palkkansa naisen tullessa pöytämme viereen ja sanoessa selvällä suomella, että on niistä itsekin ylpeä.

Me miehet punotimme, emmekä suinkaan auringosta.

Asko Tanhuanpää

 

Mitä mieltä olit kirjoituksesta?
  • Tylsä (5)
  • Erinomainen (4)
  • Mielenkiintoinen (1)
  • Hyödyllinen (0)
  • Vanha uutinen (0)