Blogi

Asko Tanhuanpää: Jos politiikka olisi urheilua

Panem et circenses – jo ammoisina antiikin aikoina tunnettiin satiirirunoilija Juvenaliksen lanseeraama sanonta leivästä ja sirkushuveista. Jos politiikka on ylipäätään työtä, edustakoon se tässä kolumnissa leipää, urheilu – vaikka siitäkin on tullut monelle työtä – puolestaan niitä sirkushuveja.

Mitä, jos politiikka olisi urheilua? Mistä kohtaa urheilun karttaa löytyisivät silloin hiljan käytyjen vaalien presidenttikellokkaat? Ei tarvittu lopulta kovinkaan pitkää miettimisaikaa ennen kuin laukalle lähtenyt mielikuvitukseni oli sijoittanut koko presidentiksi halullisen oktetin urheilumaailmaan.

Sauli Niinistö jos kuka on itseoikeutettu Elmo, kirjailija Juhani Peltosen kynästä syntynyt, voitosta voittoon kiitävä pienen Kainalniemen suuri poika, oikeudenmukainen pohdiskelija ja suomalaisen itsetunnon palauttaja. Politiikan Immoilla ja Lylyillä riittää Niinistön urostöistä kerrottavaa vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Pekka Haaviston päälle kuuluisi ilman muuta erotuomarin raitapaita. Pekka olisi urheilun puhtauteen ja yhteisten sääntöjen mukaiseen tasa-arvoiseen kohteluun hamaan loppuun asti uskova kirkasotsainen idealisti. Tällaiset tyypit nostetaan kaapista puhaltamaan pilliin viimeistään silloin, kun peli on kovimmillaan.

Paavo Väyrynen puolestaan on ilmiselvä tamimainen kehäraakki. Kumpikaan ei ole ymmärtänyt sitä, minkä muut ovat ymmärtäneet jo ajat sitten eli se viimeinen isku olisi kannattanut jättää ottamatta ja vetäytyä sen sijaan kehästä kunniakkaasti kohti Pohjantähteä ja ehkä sittenkin vielä jäljellä olevaa kunniaa.

Laura Huhtasaaren januksenkasvoinen olemus vaatii kaksi esikuvaa urheilumaailmasta. Ensimmäinen niistä on valkoisissaan Helsingin olympialaisten avajaisiin liihotellut saksalainen rauhanenkeli Barbara Rotbraut-Pleyer, toinen hinnalla millä hyvänsä voittoa haluava taitoluistelija Tonya Harding.

Matti Vanhanen on kuin kokokumppaninsa Pertti Karppinen, kolminkertainen soudun olympiavoittaja, vaikka Matti onkin enemmän huopaajatyyppiä. Taustatapetista vaikeasti erottuvat miehet ovat isoja ja hiljaisia, joku saattaisi haukkua juroiksikin, mutta yhtä kaikki heidän sanoillaan ja teoillaan on painoa.

Tuula Haatainen ja Merja Kyllönen, punakaksoset vasemmalta, muistuttavat mieleeni oman kansakoululuokkamme pitkän ja paksun tytön, jotka otettiin joukkueeseen aina viimeisinä, kun kerran oli pakko ottaa. Jos ne tytöt – Tikapuu ja Tiinu – olisivat saaneet itse valita, he olisivat jääneet kotiin.

Nils Thorvaldsille esikuva löytyy joukkueurheilusta. Hän on pukukopin aina äreä toisinajattelija, jokaiselle joukkuepelaajalle tuttu Pikku Myy, kaikesta muiden kanssa eri mieltä oleva The Ape. Mielipiteitä niin Nisseltä kuin Apeltakin löytyy vaikka muille jakaa, mutta niiden painoarvon kanssa on niin ja näin.

Presidentinvaalien ulkopuolelta on kaivettava esiin vielä puolustuksen sitkeä terrieri, Jukolan Eero, josta Aleksis Kivi kirjoitti voimalla seitsemän miehen näin: “Viimein tulee hännänhuippu, Pikku-Eero, liukas luikku, Jukolan tiuskea rakki.” Tälle paikalle on helppo istuttaa kaksi konkaripoliitikkoa eli Ben Zyskowicz ja Mauri Pekkarinen.

Vielä huutaa yhtä eli mistä joukkueelle valmentaja? Sitä roolia tarjoan kollektiivisesti kahdelle puoluejohtajalle eli Li Anderssonille ja Antti Rinteelle. Andresson olisi riittävän vittumainen käskijä, Rinteellä taas olisi riittävästi rutiinia ja kokemusta selittämään tappion syitä.

Asko Tanhuanpää

 

 

Mitä pidit jutusta?
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
Asiasanat

Kolumnit

Fillarimummo

Julkkikseksi pääseminen tai päätyminen on monisyinen asia. Joku saattaa käyttää läjäpäin...

Remontteja joka paikassa

Elämme remonttien keskellä. Henkilökohtaisten asunto- ja elämäntaparemonttien ohella koko yhteiskuntamme järjestäytyy...

Malttia

  Tuli, oli ja meni. Vielä muutama viikko sitten hyvästeltiin Covid-19...

Viikon kysymys

Kuunteletko joululauluja?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

Fuengirola.fi Facebookissa