perjantai, maalis 29, 2024

Arvosta elämää ja pidä huolta itsestäsi

 

Sydänyhdistyksen terveystapahtuma valottaa sydänterveyden aihetta jälleen monipuolisesti eri kanteilta. Tänä vuonna tapahtumassa kuullaan myös HUS:ssa psykologina työskentelevää psykologian tohtori Mila Gustavsson-Liliusta. Hänen teemansa on ”Minun Tarinani – Psyykkinen sopeutuminen sydänsairauteen”.

Gustavsson-Lilius syntyi ns. sydänlapsena, eli synnynnäinen rakennevika sydämessään. Hän joutui jo vauvana jatkuvalle sydänlääkitykselle. Teini-iässä oireita tuli lisää, muun muassa rytmihäiriöitä. Tämä johti lisälääkitykseen ja lopulta 20-vuotiaana ensimmäiseen leikkaukseen, eli tahdistimen asentamiseen.

Tahdistimesta huolimatta sydänvika paheni tasaisesti ja varjosti Gustavsson-Liliuksen koko elämää. Lopulta vuonna 2012 oltiin siinä tilanteessa, että hän jaksoi vaivoin ottaa muutaman askeleen. Hän oli työkyvytön pyörätuolipotilas. Silloin hän lopulta sai sydämensiirron.

- Mainos -

Nykyään Gustavsson-Lilius on 100% työkykyinen, hän harrastaa liikuntaa joka päivä ja kilpailee elinsiirtourheilijoiden kilpailuissa.

Mitä sairaus on opettanut hänelle elämästä, mitä sairaus vei pois, mitä onnistunut operaatio antoi? Muun muassa näihin kysymyksiin Mila Gustavsson-Lilius vastaa esityksessään.

Terveyspäivä:

Aurinkorannikon sydänyhdistyksen terveyspäivä järjestetään hotelli Las Palmerasin Colón-salissa lauantaina 26.10. Ohjelma alkaa klo 10 ja päättyy klo 16. Lisätietoja löytyy yhdistyksen Facebook-sivulta: facebook.com/AurinkorannikonSydanyhdistysRy.

 

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...