Andalusiassa mitattiin Espanjan säähistorian korkein lukema kesäkuussa: 45,8 astetta

On hyvä muistaa, että suomalaisten suosimassa Fuengirolassa ja muualla Aurinkorannikolla lämpötilat ovat tavanomaisissa Espanjan kesälukemissa.

Jari Peltomäki
2 min lukuaika
Kesä on tullut Espanjaan.

Kesä on tullut Espanjaan ja Eurooppaan, ja lämpöasteet nousseet tuttuihin lukemiin.

Espanjassa kesäisin on aina 30 asteen lukemia, joten ne eivät ole mitenkään yllätyksellisiä.

Suomalaisten on myös hyvä muistaa, että Espanja on iso maa, missä sää vaihtelee siinä missä Suomenkin eri osissa. Toisin kuin Suomen medioissa tavataan kauhistella, esimerkiksi suomalaisten suosimalla Aurinkorannikolla elohopea on tavanomaisissa 30 asteen lukemissa.

Rannikolla Fuengirolan kaltaisissa kaupungeissa lämpö on meren ja tuulen ansiosta muutenkin miedompaa kuin sisämaassa.

Andalusian sisämaan kaupungit kuten Sevilla, Córdoba ja Huelva ovat perinteisesti olleet helleloukkuja, joista paikallisetkin ”pakenevat” viilentymään Aurinkorannikolle kesäisin.

Harva suomalainen ja muu pohjoiseurooppalainen valitsee näitä sisämaan kohteita lomaseudukseen, vaan suuntaa juurikin rannikon turistialueille.

Esimerkiksi tulevan, kesä-heinäkuun vaihteen viikon sääennuste Fuengirolaan povaa selkeää, kaunista kesäsäätä ja noin 30 asteen päivälämpötiloja. Öisin pysytellään reilussa parissakymmenessä asteessa.

Aemetin sääennuste kesäkuun viimeisille ja heinäkuun alkupäiville Fuengirolaan, Espanjan Aurinkorannikolle.

Kansallinen lämpöennätys koettiin Huelvassa lauantaina

Sen sijaan ennätyksiä on jo tänäkin kesänä lyöty.

Espanjan ilmatieen laitos Aemet tiedotti, että kesäkuun kansallinen lämpötilaennätys rikkoontui lauantaina, 28. kesäkuuta. Tuolloin lämpötila nousi Andalusiassa, Huelvan maakunnassa sijaitsevassa El Granadossa 46 °C:een.

Tarkka lukema on Aemetin mukaan 45,8 astetta, mutta lopullinen tietokantan siirrettävä arvo on hieman korkeampi.

– Tämä luku, vahvistusta odotettaessa, olisi korkein Espanjassa kesäkuussa mitattu lämpötila sitten mittausten aloittamisen, Aemet kertoo.

Se ylittää aiemman ennätyksen Sevillassa 45,2 °C kesäkuulta vuonna 1965.

Jaa tämä artikkeli