torstai, maalis 28, 2024

Alkoholismista voi toipua

Alkoholi pyöritti Kalle Lähteen ajatusmaailmaa voimakkaasti kolmen vuosikymmenen ajan. Hän kielsi alkoholisminsa viimeiseen asti, kunnes lopulta vuonna 2013 havahtui todellisuuteen.

– Minun piti vetää itseni ihan selkä seinää vasten. Tajusin, että vaihtoehtoni ovat joko hauta tai hoito, kertoo nykyisin Rehapin päihdeterapeuttina työskentelevä Lähde.

Rehapin koko henkilökunnalla on ammatillisen osaamisen ja työkokemuksen lisäksi omakohtainen toipumiskokemus alkoholismista joko oman tai läheisen päihderiippuvuuden kautta.

Alkoholi mielessä

- Mainos -

Alkoholismi ei ole Lähteen mukaan sitä, että maataan katuojassa housut kintussa. Hänen mukaansa alkoholisti voi olla kuka tahansa, vaikka jumppakassin kanssa kulkeva parikymppinen daami.

– Alkoholisti pystyy kyllä hoitamaan työnsä ihan sinne myöhäiseen vaiheeseen asti. Moni kieltääkin ongelman ja vetoaa siihen, että hoitaa kyllä työnsä.

Sairaudesta on kyse, kun juomisesta tulee pakkomielle. Alkoholisti pystyy olla kuivilla, mutta viina pyörittää silti ajatusmaailmaa. Alkoholisti ei halua myöntää omaa ongelmaansa.

– Vakuuttavin merkki alkoholistista on se, että ensimmäinen läheinen huolestuu.

Moni alkoholisti tietää sisimmässään olevansa sairas, vaikka ei sitä halua myöntää. Lähteen mukaan kannattaakin tarkastella rehellisesti, miten paljon alkoholi pyörittää omaa ajatusmaailmaa.

– Tuleva vaimoni joskus ihmetteli, kun lomilla korkkasin kaljan heti aamusta. Itse en ajatellut, että siinä oli mitään ihmeellistä.

Lähteen mukaan alkoholismi on kuin keitetyn sammakon tarina. Vesi lämpenee pikkuhiljaa, eikä sammakko tajua hypätä pois kattilasta. Läheiset ympärillä huomaavat, että vesi pian kiehuu ja kehottavat sammakkoa hyppäämään. Pian on liian myöhäistä, ja sammakko on hengiltä.

Kaksi kirjaa

- Mainos -

Kalle Lähde on kirjoittanut alkoholismistaan kaksi kirjaa. Happotesti ilmestyi vuonna 2016.

– Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander totesi silloin arvostelussaan, että teos on suorasukaisin kuvaus alkoholismista, mitä koko Suomen kirjallisuus tuntee.

Lähde ei tuolloin edes tiennyt koko toimittajaa ja oli heittänyt tälle tietämättään huonoa huumoria.

Tammikuussa 2018 ilmestyi Loppuluisu. Nyt on tekeillä kolmas teos, jota Lähde työsti muun muassa hiljattain Aurinkorannikon matkallaan. Se julkaistaan arviolta ensi syksynä.

– Merimies on kirjan työnimi ja kerron siinä omista nuoruusvuosistani sekä sairauteni alkuvaiheista.

Toipumisensa jälkeen Kalle on ymmärtänyt, että hän oli alkoholisti jo nuoruudessaan, jonka hän vietti töissä maailman merillä. Rahtilaivan kokkina kalja maistui ja lomilla sitäkin enemmän.

Apua hän haki ensimmäisen kerran jo 90-luvulla, mutta sai vain pilleripussin kouraan ja kehotuksen juoda vettä alkoholin sijaan. Eihän se toiminut. Kesällä 2013 hän meni Rehappiin hoitoon.

– Olin silloin jo kuoleman kielissä. Työpaikat olivat menneet ja avioerokin vireillä. Olin kuullut, että Rehapissa alkoholistit oikeasti raitistuvat. Sieltä minäkin sain lopulta avun.

- Mainos -

Todellista raittiutta

Hoidossa Kalle Lähde ymmärsi olevansa sairas sen sijaan, että olisi vain selkärangaton luuseri.

– Havahduin siellä oman tilani näkemiseen ja myönsin viimein olevani alkoholisti. Hoidossa otettiin myös läheiset huomioon. He saivat tilaisuuden kertoa, miten juomiseni oli heihin vaikuttanut.

Alkoholismi sairastuttaa usein myös läheiset ympärillä. He alkavat tuntea pelkoa, huolta ja syyllisyyttä sekä peitellä alkoholistin mokia ja auttaa häntä ongelmissa mahdollistaen juomisen.

Kallen perushoitojakso kesti 28 vuorokautta. Hoidosta hän käveli ulos raittiina miehenä.

– Ensimmäinen vuosi on aina kriittisin. Jatkohoito kerran viikossa kesti 11 kuukautta.

Raittius on Kallen mukaan eri asia kuin kuivilla oleminen. Todellista raittiutta on se, että pystyy myös istumaan sellaisten ihmisten seurassa, jotka alkoholia nauttivat.

– Hoidon jälkeen raittius alkoi palkita. Aloin nauttia asioista, jotka olin menettänyt juomisen myötä. Tervehdyin fyysisesti, talouteni koheni ja ihmissuhteeni paranivat.

Myös vaimo huomasi miehensä silmistä, että nyt on tapahtunut oikea muutos. Eroa ei tullut.

– Hoidon jälkeen olen saanut kulkea parhaana versiona itsestäni, iloitsee Lähde.

KUKA?

  • Kalle Lähde (52)
  • Toimii päihdeterapeuttina Rehappi Oy:ssä
  • Asuu Oripäässä vaimonsa kanssa
  • Harrastaa sienestystä, marjastusta, metsästystä, lukemista ja kamppailulajeja

Sonja Riihikangas

Rehappi järjestää luennon päihderiippuvuudesta parantumisesta 11.11.2019 klo 18 Ravintola Kukossa.

Jaa artikkeli:

Mainos
Jatka lukemista
Sää
Mainos
Viikon kysymys

Mitä pääsiäinen merkitsee sinulle?

Katso tulokset

Loading ... Loading ...